Päivä 93 - pienestä kii

Eilen iltapäivästä mulla oli eka ratsastustunti ja niinpä koulubussin tuodessa pinkit hiukset kotiin syötiin pikaisesti, hypättiin autoon ja ajettiin Stefanielle tohon meidän naapuriin. Lapset jäi leikkimään ja mä kävelin pihan poikki tallille...

Kyllä jännitti ja olin ihan varma etten jännitykseltä edes pysyis selässä... tämä on sellainen suomalaistyyppinen tee-se-itse talli joten ensin harjasin opettajan hepan, sitten satuloin ja lopulta kiipesin selkään. Niillä ”hienoilla” talleilla käydään vaan ratsastamassa ja hevonen tuodaan satuloituna eteen ja viedään tunnin jälkeen pois... Myönnytyksenä vanha ja huonokuntoinen täti-ihminen sai nousta portailta selkään. Vähitellen se palas mieleen, no olenhan mä ratsastanut koko pienen ikäni, vain viimeiset reiska kymmenen vuotta jäänyt välistä. Hiki valui multa vaan ei hevoselta ja välillä piti hidastaa hengittelemään... Tämähän käy kunnonkohotuksesta! No summa summarum, tuntiin en miettinyt lapsia tai autismia tai mitään muuta kuin itseäni ja hevosta ja liikettä... vielä ollaan kyllä aika kaukana siitä tunteesta jossa mä olen yhtä hevosen liikkeen kanssa, no olihan heppakin toki vieras mulle... Teidän kannalta tärkein osa tätä juttua oli se, että hetken sain taas lepuuttaa aivoja meidän arjesta.

Sillä aikaa L oli saapunut paikalle – tosiasiassa kymmenisen minuuttia mun lähdön jälkeen ja oli se käynyt räpsimässä musta huonoja kuviakin – jäänyt suustaan kiinni ja lapset oli siis edelleen naapurissa leikkimässä ja päivällispöydässä kun saavuin paikalle. Kaikilla oli siis mukava ja hauska iltapäivä.

...mutta...

Meillä ei yleensä sattuneista syistä harrasteta aktiviteettejä koulun jälkeen... saatetaan mennä puistoon tai leikkiä pihalla, mutta ei siis kyläillä tai ylipäätään mennä mihinkään isommalti, ja niinpä tälläkin kertaa M itki matkan kotiin, raivosi kylpyammeessa kun tukka oli pestävä ja päätyi lopulta huutaen sänkyyn... Kello ei ollut tavanomaista enempää, mutta selkeästi iltapäivällä tapahtui ihan liikaa. Yö oli levoton ja aamuherätys koitti ennen kuutta... Tosiasia siis on, että M voi parhaiten kun pysytään totutuissa rutiineissa, muutoksia on mahdollisimman vähän ja ennen kaikkea virikkeet vähissä alkuillasta nukkumaan menoa lähestyttäessä, eihän meillä oikeastaan katsota telkkuakaan puolen päivän jälkeen.

Näennäisen pieni muutos johtaa kohtuuttomiin seuraamuksiin.

Yleensä mä käyn kaupassa joko ennen M:n koulua tai M:n ollessa koulussa, tänään meillä on aamulla tulossa playdate meille eikä siis ehditä kauppaan. Yritin ehdottaa josko hakisin neidin koulusta, mutta vastaus oli sen verran jyrkkä EI että jätin keskustelun sitten siihen... riittävä poikkeama normirutiineihin on jo se että tavallisuudesta poiketen lähdetään kauppaan koulun jälkeen... odotettavissa siis annos itkua, raivoa, kiukkua, huutoa ja aikainen aamuherätys.

Tämä vatsa... (veikkaus ehkä rv 32)

...johtaa tähän röllöön.