Mä huomasin eilen
illalla että yks puolituttu oli poistanut mut Facebookistaan ja heti lähti
kaikenmaailman villit ajatukset kiitolaukkaa eteenpäin... Ihmisethän siivoilee
naamiksen ystävälistojaan, mäkin teen sitä ja poistan ihmisiä joiden kanssa en
ole missään kontaktissa. Toinen vaihtari on se, että tämä liittyy siihen kolmen
vuoden takaiseen juttuun missä yhden toisen tuttavan Tiffanyn lapsi oli aika
agressiivinen pieni taapero ja puri muita – mun omatkin jätkät käyttää hampaita
vähän turhan usein – mutta tämä äiti oli sitä mieltä että se on ihan tavallista
aktiivisen pojan käytöstä EIKÄ siihen tarvitse siis mitenkään puuttua, ei EDES
pyytää anteeksi lapselta jolla on veriset hampaanjäljet naamassaan TAI soittaa
perään lapsen vanhemmille ja kysyä mitä lääkäri sanoi... no silloin todettiin
muutaman vanhemman porukalla ettei me enää voida leikkiä teidän pojan kanssa
koska hän selkeästi on vaaraksi meidän muiden lapsille tässä aktiivisuudessaan
– tämä siis useamman lääkäriä vaatineen pureman jälkeen. Tämä tyyppi joka mut
leppas pois naamiksestaan on siis tän Tiffanyn läheinen ystävä, enkä nyt vaan
osaa olla ajattelematta että nämä kaksi asiaa liittyvät toisiinsa. Tiffany on
edelleen kyllä mun naamiksessa ja vaihdetaan asiallisesti kuulumiset kun
tavataan vaikkei nyt varsinaisesti ystäviä ollakaan. Tähän stooriin liittyy
toki muitakin mutkia ja ihmisiä ja lojaliteettejä sinne ja tänne, mutta tässä
siis pääpiirteissään.
Summa summarum...
jos aikuisen, keski-ikäisen ihmisen ajatukset lähtee näin mitättömästä
tapahtumisesta laukkaamaan niin mitä tapahtuu sille teini-ikäiselle jonka joku
naamiskaveri tekee samalaisen jutun? Sosiaalisella medialla on paljon valtaa.
Nukutun yön jälkeen pystyn itse palauttamaan asiat oikeisiin mittasuhteisiinsa
ja kohauttamaan olkapäitäni... Jossakin sivustalla mietin edelleen olisiko
silloin pitänyt toimia toisin, en tiedä. Jotenkin sitä vaan haluais toimia
oikein ja olla hyvä ihminen.
***
Eilisen päivän
jäkeen olin loppu ja PECs savottakin jäi kesken kun nukahdin ennen M:aa... ja kurpitsan unohdin printata ja sen huvipuiston.
***
M lähti taas
toimintaterapiaan ja pojat nautsikelee meluisasti viiden kesäkurpistan kakusta.
Varsinainen aamiainen syödään sit kun noi tulee takaisin. M:n unet on taas mitä
on ja varmaan pitäis aloittaa se lääke uudestaan, se oli eilen vielä kahdeksan
jälkeen pystyssä ja heräs taas kuudelta... K:kin piti omia bileitään putkassa
ja sillekin pitäis taas antaa melatoniinia. Kai sitä saa toivoa, että lapset nukkuis
ilman pillereitä.
Toi on ehkä myös se syy, miksi mä harvoin poistan ketään;) Mä kanssa aina mietin ja pähkäilen just samalla lailla. Mutta ehkä se on niinkuin miesten kanssa, että ne ei todellakaan pysty sellaisiin analyyseihin ja toimintamalleihin, joita itse päässään teininä rakenteli. Tyyliin tykkääkö se, mutta näyttää ettei tykkää, jotta mä tykkäisin siitä, kun se ei tykkää :D:D
VastaaPoistaNiinpä :D
Poista