Päivä 139 - kanasia ja poikasia

K ja keittiöön siirretyt kanaset

Paita - Ralph Lauren, shortsit - Mini Boden

O:n paita Tintin, shortsit - Mini Boden. M:n mekko - Marimekko, leggarit - Hanna Andersson

O ja K

M ja kananen

Päivän asu... paita - Gap, shortsit - no, Eddie Bauer tietty!, rintsikat - Soma Intimates. Kuvan matto - Crate and Barrel

Päivä 139 - ryhmädynamiikkaa

Aamulla siis sosiaalisten taitojen ryhmä josta poikien kummitäti Kate haki M:n ja toi meille ja tuli samalla leikkimään omien lastensa kanssa. Katseltiin ja ihasteltiin kanasia, laitoin lounasta ja M söi kuuden munan valkuaiset – ai nälkä vai? – ja isot paineli yläkertaan ”leikkimään”. Naisten kesken hölistään ja vaihdellaan tuoreimmat kasvatus, resepti ja siivousvinkit (no, reseptin kyllä oikeesti annoin). Eipä aikaakaan kun yläkerrasta kuuluu armoton karjunta... M seisoo loftissa nyyhkyttäen ”I need to play alone.” Voi mikä urpo mutsi M paralla onkaan, olis pitänyt antaa sille se oma hetki silloin heti kun tulivat ja olis varmasti jaksanut pidempään... Hienoa oli se, että M sai sen sanottua eikä vaan saanut jotain primäärireaktiota, mä oon ihan tolkuttoman ylpeä sen edistymisestä.

K viettää omassa huoneessaan ”hiljaista hetkeä” ja O ja M leikkii Duploilla – M omassa nurkassaan ja O omassaan... mä päivitän meidän seinäkalenteria ja täyttelen klinikalle lippusia ja lappusia syksyn aikatauluja koskien. Syksyn ryhmät alkaa samaan aikaan kuin koulu ja suurimman osan lapsista aikataulut muuttuu sen myötä – myös M:n. Ryhmät ja terapiat pitää saada ympättyä koulutuntien ulkopuolelle, meidän maailmassa se tarkoittaa käytännössä maanantaiaamua ja keskiviikkoa. Piirtelen siis kaavakkeisiin ykkosiä, kakkosia ja nollia... 0-tämä aika ei sovi 1-tämän ajan haluaisimme ja 2-tämä aika ei ole toiveaika, mutta mahdollinen.

K tulee alakertaan ja ryhmädynamiikka muuttuu hetkessä – rauha muuttuu yleiseksi sekasorroksi ja riitelyksi. Sama ilmiö käy jos M poistetaan kuviosta – tilanne rauhoittuu ja kun M palaa kaaos palaa... Kummitäti T ihmetteli asiaa tänä aamuna ja kysyi onko meillä aina näin mukavaa ja rauhallista jos M ei ole kotona – valitettavasti on. Samoin meillä on mukavaa ja rauhallista jos K puuttuu tilanteesta. K:n ja M:n vuorovaikutus ei kuitenkaan suoranaisesti ole se ongelma vaan kaksikko tulee oikein hyvin toimeen keskenään – liiankin hyvin... hulivili ja hulivili.

Huomenna mennään taas lastensairaalaan tapaamaan Noaa... toimintaterapia-ABA-Noa tämä on suora ukkosvaroitus meidän perheessä – huomenna illalla tapellaan, huudetaan, raivotaan ja taistellaan.

Päivä 139 - elämää tää vaan on

Ehkä mun tosiaan pitäis muuttaa tätä blogin nimeä? Juttu kun tuntuu harhailevan aika paljon muuallakin kuin M:n autismissa... toisaalta mulle se on ihan sama mitä siellä yläpalkissa lukee, onko se ”Kolme erkkaa ja kaaos” vai ”100 + n päivää autismin kanssa” elämäähän tässä eletään ja meidän elämään nyt kuuluu se autismi.

Meidän autisti on nyt istunut tuolla olkkarin pöydällä vartin verran reppu selässä, kengät jalassa – valmiina lähtöön. Kohta lähdetään sosiaalisten taitojen ryhmään ja koska viime viikolla unohdin kokonaan että siellä pitää olla snack mukana niin tällä viikolla se reppu pakattiin jo seiskan pintaan ja M on mua muistuttanut aika monta kertaa siitä snackistä. Eihän se viimeksikään sinne joutunut ilman menemään kun kyllähän jokaisen äidin pohjattoman laukun pohjalta AINA löytyy muropatukoita ja kultakaloja ja rusinoita ja... trauma vaan nyt on trauma.

Vastailin tossa aamulla (kello on nyt 9:20) pidemmälti sähköpostiin ja samalla mietin miten kaoottiselta ja ehkä raskaaltakin tää meidän elämä varmasti ulkopuolisen silmiin vaikuttaa. Välillä on paukut loppu, niin, niin, niin loppu, mutta kuitenkin se perusvire siellä pohjalla on hyvä ja valoisa. Meidän elämä on hyvää, täyttä – no sitä ainakin – ja onnellista. Useimpina päivinä en kadehdi muiden elämää vaan tykkään ihan tästä omastani, kaaoksineen kaikkineen.

Elämä ON ihmeellistä, ainakin mun ja meidän elämä. Löytyy uusia sisaruksia, lapset osoittautuu erkoiksi, kojootti syö kissan, koira karkaa ja löytyy – ainakin toistaiseksi, tulee kanoja, keuhkoveritulppia, ystäviä ja vieraita. Tylsäähän tää toisaalta olis jos mitään ei koskaan tapahtuis.

Päivä 138 - leikkideitti

Aamulla mietin ettei tänään ehkä ole se mielenkiintoisin päivä kuvata meidän päivää ja väärässä olin. Mä olen taas innoissani ja olis kyllä pitänyt kuvailla, olis, olis, olis... Mä oon muuten kohta syönyt paketin keksejä tässä pohtiessani kun ne vaan on ihan liian hyviä...

Meillä oli siis tänään sovittu puistoon leikkideitti M:n luokkatoverin Ryanin kanssa, ekaa kertaa toisen autistisen lapsen kanssa. Me äidit otettiin se ABA tiimin rooli ja edesautettiin puhetta ja leikkiä ja tilanne ylitti kaikki mun odotukset. Vuorotellenhan ne karkas omille teilleen, mutta aina ne saatiin taas saatettua yhteen. Keskustelu kulki tähän tapaan:

”M, mitä voisit kysyä Ryanilta?”

”Täh?”

”M voisit katsoa Ryania silmiin ja kysyä Ryanilta haluaako hän liukua”

”Aah, Ryan, haluatko liukua?”

”Ryan, kuulitko, M kysyi sinulta jotakin mitä voisit tehdä?”

”Täh?”

”Voisit katsoa M:aa silmiin ja vastata kysymykseen”

Lounaspiknikillä vaihdettiin ruokia ja molemmille oli mahtavaa harjoitusta päästä/joutua jakamaan omia herkkujaan ja saada taas vastalahjaksi toiselta jotain mitä teki mieli... ns. vastavuoroisuuden periaate. Päivän valuuttana "hedelmänahka" ja leipätikut.

Raskasta puuhaa niin lapsille kuin aikuisille, mutta niin hyvää harjoitusta M:lle. Tästä lähtien me leikitään Ryanin kanssa joka maanantai – ihan mahtavaa!!!!! Kotona kengät meni taas riviin sohvan alle ja M tarvitsi rauhaa ja yksinäisyyttä. Silti musta tuntuu että tänään saatiin alulle jotain hyvää ja ainutlaatuista.

M apina

Poikien hupparit ja M:n mekko - Mini Boden, M:n fleece - Northface, kengät  - Converse, leggarit - Gap. Poikien shortsit - Naartjie, kengät - Crocs ja Converse

Koiran panta - JoAnn Fabrics

Päivä 138 - kissa

Ja näin on taas maanantai – hyvää maanantaihuomenta! Me otettiin tänään pehmeä lasku ja kaivoin laumalle pakkasesta aamiaiseksi suklaapannareita ja juhlaa, juhlaa – kaakaota.

Illalla pyykättiin peittoja, tyynyjä ja lakanoita... ostettiin eilen sellainen akryylinen vesikannu, josta M saa ruokapöydästä kaataa kaikille vettä ja sen kannun innostamana neiti itse nautti muutaman lasillisen liikaa. Kaksi tuntia nukahtamisen jälkeen meidän sänky lainehti - pissaa. Sattuuhan noita, onneksi kuitenkin nykyään taas harvemmin.

Kolme kanasta edelleen hengissä ja Kissa tukevasti illasta lähtien kateissa – tai siis ulkona. Kysymys kuuluu, oliko tämä se yö kun Kissa kohtasi puuman, ilveksen tai kojootin ja päätyi jonkun iltapalaksi. Tää kuulostaa tosi raadolliselta, mutta täällä se on lopulta useimman ulkokissan kohtalo ja on siksi ollut odotettavissa. Kissa päätti noin vuosi sitten ryhtyä ulkokissaksi ja sillä uloshaluamisen pontevuudella ei ollut mitään rajaa, joten lopulta annettiin periksi ja samalla alistuttiin siihen totuuteen että jonakin iltana tai aamuna se ei enää palaa kotiin. Suurempi huoli kuin toisella kymmenellä olevan Kissan kohtalo on poikien kummitäti T, joka avasi Kissalle oven... älä saa traumoja, mä olisin voinut yhtä hyvin itse päästää sen ulos ja ehkä se vielä tulee, onhan se ennenkin ollut pidempäänkin poissa.

Naapurin ulkoileva kissaneiti on todennut että meillä on siipikarjaa autotallissa ja kärkkyy autotallin ovella aina kun se avataan. Mä tähtäilen sitä vesiletkulla, sitkeä on... käy kuivattelemassa ja tulee takaisin.

M on kesän aikana oppinut pukemaan itsenäisesti, siis oikeesti itsenäisesti, eli menemään itse yläkertaan vaatehuoneeseen, valitsemaan vaatteet ja pukemaan ne päälleen – ihan ilman apua!!!!! Neidillä on hyvä maku ja harvemmin revin hiuksia päästä M:n valintojen takia, toki tänäänkin sillä oli päällä juhlamekko... no tuleepahan mekolle käyttöä ja se oli kyllä ihanan asianmukaisesti ”dressed down” tummansinisillä leggareilla. Jalkaan vielä siniset balleriinat ja prinsessamme oli valmis puheterapiaan.

Ennen autoon hyppäämistä M pysähtyi kanalaatikolla ja otti kanaset yksitellen käteen, pussasi ja sanoi; ”I love you sweetheart, have a wonderful day!”

Päivä 137 - onnellisia kanoja ja lapsia

Kaikki kolme kanaa edelleen hengissä, lapset käytetty pyhäkoulussa, mamma kirkossa ja aamiainen syöty – ei hullumpaa sunnuntaiaamulle. Edelleen kyllä jätin täyttämättä sen kortin jossa oli kolme vaihtoehtoa: 1. annan elämäni Kristukselle 2. haluan osallistua seurakuntatyöhön 3. haluan kasteen. Mä en koe tarpeelliseksi antaa elämääni yhtään mihinkään, mulla ei ole aikaa – kai – seurakuntatyöhön sen enempää kuin mitä sitä jo teen MOPSn kautta ja mut on jo kertaalleen kastettu. M tykkää pyhäkoulusta - no enhän mä tiedä mitä se siellä tekee, mutta tykkää kuitenkin. K:n jätin huutavana kaitsijansa – vähän häkeltyneen näköisen teinitytön - käsiin ja O juoksi rennosti leikkimään. M yllätti kiipeämällä vuorelle ja K laskemalla sen vuoren kokoisen liukumäen. O ei halunnut mihinkään mihin liittyy kiipeilyä, liukumista tai pomppimista.

M parkkeeraa autotalliin kanalaatikon vierelle. Se on oppinut erottamaan kanalapset toisistaan ja kutsuu niitä oikeilla nimillään. Osaa ottaa hellästi syliin, laskea alas ja puhdistaa käsidesillä kädet viimeiseksi. Kuka olisi uskonut että kanaset löytää tiensä M:n sydämeen. Time timeriin laitetaan kanojen päikkärit, sen aikaa pitää pysyä poissa kanalaatikolta.

Iltapäivästä huomaa että M on väsynyt aamun pyhäkoulusta ja yleisestä hässäkästä. Syntyy jonoa ja järjestystä ja surua siitä ettei pojat ymmärrä siskon jonojuttuja vaan ottaa lelut jonoista leikkiin rikkoen leikin lisäksi siskon sisäisen tasapainon. Riitaa tulee kaikesta, M laskee kymmeneen ja hengittää syvään. Mä näen sen katseesta että taas kerran me ollaan tehty liikaa.

M siirsi kengät kaapista sohvan alle ja laittoi ne samalla järjestykseen

Meillä on taas talo täynnä väkeä ja mun täytyy nyt ihan rehellisesti ja täydestä sydämestä sanoa että se on aivan mahtavaa ja jos mulla olis enemmän voimia mä varmaan leipoisin ja keittäisin aamusta iltaan. 

Kirkkoasu: Paita - Nautica, hame - Gap, kengät - Sanita, kello - Fossil

Päivä 136 - hymyä

Vaikeeta päättää kumpi on makeempaa, M:n into meidän kanoista vai ne kanat itsessään – tai no, ei oikeastaan yhtään vaikeeta, lapsen kautta koettu ilo on miljoonakertainen ilo...

Mä olen jo pitkään halunnut kanoja, mutta meidän asukasyhdistys kieltää siipikarjan pitämisen ja se nyt on tavallaan ollut se pienimuotoinen este. Eilen oltiin leikkimässä mun ystävän Stefin farmilla ja haaveilin taas kanoista ja Stef ehdotti että otettaisiin kanoja ja kun ne olisivat tarpeeksi isoja ne voisivat asustaa heidän kanalassaan. Tuumasta toimeen ja tänään sit ajettiin ostamaan kananpoikia ja meille muutti Daisy, Donald ja Barbara. Nyt mulla on kädet kyynärpäitä myöden ristissä että nämä eläinlapset selviää ja kasvaa... 30% kananpojista kun ei selviä kovin pitkälle.

M:aa on vaikeeta pitää poissa meidän autotallista kanahäkin luota kun se vaan sylittelisi ja hoivaisi kanavauvojaan. Just nyt neiti piirtää kanoilleen kuvia kun kanaset on päikkäreillä. Mähän nyt hoivaan melkein kärpäsiäkin, mutta M. M ei ole vielä koskaan erityisemmin välittänyt yhdestäkään elollisesta olennosta joten on pakko myöntää että olen vähintäänkin yllättynyt. Iloisen ja onnellisen yllättynyt – ihanaa, mahtavaa, upeeta!

Mikä näistä roduista ois se paras ja oikea?

Meille tulee Welsummereita ja yksi Australorp

Muutenkin tänään on ollut HYVÄ päivä. No, M nyrjäytti nilkkansa ja se on nyt suloisessa vaaleanpunaisessa paketissa, mutta muuten. Aamukahvi rauhassa rakkaan, rakkaan ystävän kanssa – voi miten mun tuleekaan sua ikävä kun lähdet taas... Kananhakumatka Stefin kanssa ja muutenkin, hyviä viboja – pitkästä aikaa. Musta tuntuu että olen hymyillyt koko päivän.

...

Eilen ne oli taas terapiassa harjoitellut tunnetilojen tunnistamista ja  erilaisiin tunnetiloihin liittyviä ilmeitä. En voinut olla nauramatta kun psykologin huoneesta hyppi ulos tyttönen aivan käsittämätön irvistys naamallaan ilmoittaen olevansa innoissaan... ehkä ne ilmeet siitä vähitellen saadaan ”hiottua” tai ”laimennettua” tavallisemmiksi. Kun mä juttelin terapeutin kanssa ei M ollut taas kahta sekuntia paikoillaan ja Dr Hollykin totesi, että M harvemmin on hetkeäkään paikoillaan myöskään vastaanoton aikana... sinä meidän puhuessa pieni pyryharakkani keinui tuolillaan jalkojen osoittaessa kattoa ja lattiaa ja taas sivuttain ja eteen ja taakse ja ylös ja alas...

...ja matkalla terapiasta kauppaan sovittiin, että tankataan ensin ja mennään siitä kauppaan ja kun järjestys matkan aikana vaihtuikin kuului takapenkiltä; ”Mamma, I don’t like this, I don’t like it when we change plans, I don’t like it, we need to stick with what we agreed on.” Uutta tässä on sanallinen ilmaisu suoran raivarin sijaan, meillä siis edistytään ihan oikeesti vaikka näin kesällä on ollutkin tunne, että mennään lähinnä takaperin.

Päivä 135 - supermarjo?

Meillä jaetaan TAAS sänkyjä... K nukkuu edelleen yksin omassa huoneessaan, M ja L yhdessä ja minä jaan huoneen O:n kanssa – käyhän se näinkin, ainakin meillä nukutaan. Huomenna tulee kuitenkin taas lisää pokaa meidän hotelliin-motelliin-majataloon-matkustajakotiin ja kaikkien majoitusta mietitään taas uudestaan... ehkä ne aikuisena käy terapiassa kun pelkää että sänky viedään.

Joku Supermarjo siellä Suomessa – mulla ei ole aavistustakaan kuka se sellainen Supermarjo on – oli sanonut että onnelliset lapset ei tappele tai kitise. No, meidän lapset on epäilemättä aika onnettomia tämän teorian mukaan, kun meillä sekä tapellaan että kitistään, paljon ja usein... toisaalta tämä laiska äiti uskoo siihen että myös ne negatiiviset tunteet kuuluu elämään eikä niitä pidäkään yrittää poistaa vaan lopulta lapsi – toivottavasti – oppii aikuisen ja sisarustensa avulla hallitsemaan omaa turhautuneisuuttaan ja vihan tunteitaan ja työstämään niitä hyväksyttävämpään muotoon. Onhan se nyt aika absurdia edes väittää ettei omat lapset koskaan tappele? Onhan? Se ei mulla ole edes tavoitteena, riiteleehän aikuisetkin.

Aamuista eleganssia, sääli ettei huikea kampaus näy

Paita - Gap, housut - Nick & Nora by Target

Prinsessat K ja M

O:n paita - Marimekko, alaosa - Luv's

Päivä 134 - lisää pukeutumisesta

Ja vielä kolmas postaus siis tälle päivälle mun eilisen hilpeyttä herättäneen kuva kollaasin innottamana...

Tosiasiahan kai on, että jokainen välittää siitä miten pukeutuu, yksi enemmän, toinen vähemmän. Harvemmassa lienee nainen joka oikeasti täysin sattumanvaraisesti nykäisee päälleen ne lähimpänä roikkuvat vaatekappaleet ja jatkaa matkaansa peiliin katsomatta. Tyylejä sitten taas on enemmän... kuka tykkää käytännöllisestä - myönnän, että on kätevää niistää lapsen nenä villatakin helmaan, toinen klassisesta, kolmas näyttävästä, neljäs värikkäästä... on ihmisiä jotka lähtee leikkipuistoon asussa jossa mä saattaisin mennä iltapukutilaisuuteen ja päinvastoin.

Mä olen mielialapukeutuja ja kaapista löytyy siis mummonpotkijabootseista, lehmipaimenbootsejen kautta linjakkaaseen modernismiin. Joskus kirkkaan keltaista tai oranssia ja toisinaan mustaa tai maanläheisiä värejä. Yhdistävä tekijä on konepestävyys ja kulutuskestävyys... hintalappuja $5-$500/vaatekappale. Kynähameet on nounou koska niissä ei pääse mun autoon...

Kesällä meillä ON useimmiten kuuma ja kesällä pukeudutaan kesämekkoon tai shortseihin ja näistä kahdesta shortsit on käytännöllisemmät lasten kanssa pyllistellessä ja mun autoon kiivetessä, varsinainen pukeutuminen tapahtuukin siis syksyllä-"talvella"-keväällä... talvi lainausmerkeissä, koska suomalaisen käsityksen mukaan meillä EI ole talvea vaan pitkä syksy taittuu jossakin vaiheessa kevääseen. Parhaassa tapauksessa shortsikausi alkaa maaliskuussa ja päättyy marraskuussa.

Länsirannikon tyyli/tyylittömyys on myös ihan oma lukunsa. New Yorkissa kaikki kulkee mustissa uniformuissaan ja täällä baanataan ranta-asussa aina kun voidaan... teinit kulkee pyjamahousuissaan tai shortseissa kesät-talvet 24/7/365. Tänne muuttaessa olin täysin pöyristynyt siitä ettei mihinkään koskaan pukeuduttu ja vähitellen olen näköjään siihenkin sopeutunut... tosi juhlavaa on laittaa farkut ja joku vähän sievempi toppi korkokenkien tai bootsien kanssa.

Aamulla oikein pingotin ja juoksin taks yläkertaan ottamaan kuvat käsilaukun ja kenkien kanssa miltei myöhästyen klinikalta...

Paita - Nautica, shortsit - Eddie Bauer (ylläri pylläri), kengät  - Sperry, laukku - Dooney & Bourke... pitäiskö luetella alusvaatteetkin... no, tota Soma Intimates

Iltapäivän kotieleganssia... jossakin välissä kengät vaihtui taas niihin Roxyn lipokkaisiin ja  ohuempaan Madewellin paitaan. Essu on matkamuisto San Franciscosta

Tässä L:n kesäinen duuniasu... shortsit - Quicksilver, paita - Eddie Bauer, kengät - Vans... L työskentelee vähän keskimääräistä isommassa IT firmassa ihan mukavassa hommassa.

Päivä 134 - sensorisen integraation häiriö

Jatkan, kun asiaa oli paljon ja aikaa lian vähän päivällä... Mä oon päättänyt jossakin vaiheessa – ensi viikolla – koota meidän päivän valokuvista, ihan oikealla kameralla... se nyt vaan tuntuu hyvältä idealta.

Sain tänään hyviä kuvia M:n sensorisen integraation häiriöstä ja siitä kuinka AINA on tärkeetä, että kontaktipinta kulloiseenkin materiaaliin tai ”vastakappaleeseen” on mahdollisimman suuri oli kyseessä sitten matto, sohva, puulattia... 

M ja K tänään klinikan odotushuoneessa

M katsoo telkkua

K:n kanssa jouduin luovuttamaan ja ostamaan silikonisen kaulaan laitettavan purulelun, joka ei sitten suusta enää loppupäivän aikana poistunutkaan. K:n raporttikin tuli postissa... Itse raportti on seitsensivuinen, mutta tässä kiteytettynä: Hakee aistikokemuksia huomattavasti keskimääräistä enemmän; kuulon, tuntoaistin ja oraalisen prosessoinnin avulla (anteeksi, järkyttävän huonot käännökset). On ikätasoaan jäljessä silmän ja käden yhteistyössä. Huomattavasti keskimääräistä ikätoveriaan aktiivisempi.

Tämä purulelu siis noin 4x6cm ja paksuutta ehkä 2mm

Päivä 134 - syksyllä 27.5

Alkuun kiitetään niitä ihania ystäviä, jotka tänään ilmestyivät viemään lapset puistoon, Koiran lenkille ja käskivät mut unille – olipahan makeat päikkärit ja nyt jätkät on puolestaan unilla, M esittää Sky VBS:ää ja mulla rauha. Kiitos rakkaat!

Meillä siis tanssitaan pöydillä!

Tänä aamuna klinikalle ajaessani mietin miten jouluna en vielä ollut kuullutkaan sellaisesta kuin lasten kuntoutuskeskus. Tai siis kyllähän mä tiesin että on lapsia jotka käy puheterapiassa tai fysioterapiassa, toimintaterapia olikin sitten jo vieraampi käsite, saati ABA tai sosiaalisen toiminnan ryhmä tai... nyt sellainen kuntoutuskeskus on jo melkein meidän toinen koti. Aamulla klinikalle hakemaan M:aa toimintaterapiasta, iltapäivällä takaisin O:n puheterapiaan... mä ajan sinne klinikalle tällä hetkellä viidesti viikossa, jatkossa kertoja tulee olemaan kuusi tai seitsemän, jopa kahdeksan... Illalla laskettiin L:n kanssa yhdessä M:n syksyn tunteja; 22,5 koulussa + 1 puheterapia + 2 toimintaterapiaa + 1 sosiaalisen toiminnan ryhmä + 1 psykologi = 27,5 tuntia terapiaa viikossa... näin ollen ABA pistettiin toistaiseksi hyllylle koulun alkaessa.  Tavoitteena on saada O:lle kolme terapiakertaa viikolle ja koulupiiristä pitäis kysyä missä vaiheessa ne haluaa evaluoida meidän pojat, josko nekin menis koulupiirin omaan kouluun syksyllä 2013.

Ihminen on mukautuvaista sorttia ja niinpä tämä ei enää pyörrytä yhtään vaan tuntuu ihan normaalilta touhulta, ihana samalla tapaa kuin ne kuvasarjat ovenpielissä ja ajastimet siellä sun täällä. Tai se, että meillä tienaa pisteitä tikkariin olemalla raivoamatta autossa, jos ei lyö ketään, pesemällä hiukset tai pukemalla päälle.

Päivä 133 - vaatteet on mun aatteet

Humoristinen "vastaiskuni" rakkaiden muotibloggaajien asukuville... Mun mielestä on oikeesti tosi ihanaa lukea niitä muutamaa ns. hömppäblogia joita lueskelen ja ne piristää päivää ja antaa ideoita ja mä tiedän, tiedän, tiedän että näitten bloggaajien elämän on niin paljon muutakin kuin se hömppä. Ihan samalla tavalla kuin mun elämä on onneksi muutakin kuin kolme erkkaa ja kaaos. Tämä siis ei ole tarkoitettu arvosteluksi tai virnistelyksi, ja huumori osuu vain ja ainoastaan muhun itseeni, Yhdysvaltain Länsirannikkoon ja täällä vallitsevaan epämuotiin jota itsekin edustan.

Tältä näytin minä tänään...

Päivän edustusasu klinikalla ja lentokentällä

Paita Madewell (mun ehdoton lemppari), shortsit Eddie Bauer (näitä mulla on useampi pari).

Kotiasu illalla

Fleece Peak Performance vm.-96, verkkarit Ralph Lauren (huomaa polvipussit ja alla oleva Peakin kärsinyt eleganssi)

Jalkinevalinnat vasemmalta oikealle: Vansit aamulla, elohopean kivuttua kolmeenkymppiin Roxyn flipflopit ja illalla ilmastoinnissa Kirklandin UGG kopiot