Presentaatio meni
hyvin, oli kiva ja helppo puhua. Ilmeisesti oli myös ilo kuunnella ja kysyä
koska sain samoin tein kutsun takaisin syksyllä. Järkytyksekseni huomasin sitä
tekstiä kirjoittaessani että englanniksi kirjoittaminen on mulle melkein helpompaa
kuin suomeksi. Samaksi järkytykseksi huomaan myös, että M menettää hyvää
vauhtia paitsi suomen kielen tuottavaa puolta niin myös ymmärrystä.
Eilen illalla
iski taas suru. Kai se tuli kaikista niistä tunteista joita käsittelin
kirjoittaessani... makasin sängyssä pimeässä ja kyyneleet vaan valui... Miten
meidän elämästä tuli tällaista. Hyvää elämäähän tämä on, iloista ja onnellista,
mutta ei se mitä sen kuvitteli olevan... niin kai se on aina, luopumisen tuskaa omista kuvitelmista. Mietin kaikkea
sitä mitä odotin enkä saanutkaan ja kaikkea sitä, hyvääkin, mitä sain tilalle.
Nyt olo on tyhjä, jotenkin väsynyt ja turta... olis kivaa olla lapsi ja päästä
syliin.
Terapeutti
löytyi, menen perjantaina tapaamaan sitä yksin. L ei ehdi, ei siis ihan
oikeesti ehdi... Jatkossa olettaisin M:n tapaavan terapeuttia kahdestaan, jos
ei niin sit meillä on vakava lastenhoidollinen ongelma. ABA:kin taisi
järjestyä, toivottavasti tää uusi tyyppi olis meille sopivampi, ainakin nyt oli
meidän kriteerit varmasti selvillä ja tiedossa.
Synttärit on
hyvässä järkässä... kakku ja pallot tilattu, lahjat paketointia vaille valmiina
autotallissa, kortit ja paperit pojat sai eilen valita ihan itse. Kaikille
lapsille raksakypärät, varoitusnauhaa koristeeksi ja keltaiset lautaset, mustat
servietit. Kakun koristeeksi ostin pieniä CAT:n kaivureita ja kuorma-autoja ja suklaakakun pinnalle rakennan työmaan. Miten ihmeessä ne voi olla jo kaksi ja silti osa musta toivois että
ne täyttäis jo kolme, neljä tai viisi...
Haleja j
VastaaPoista