Päivä 83 - ja Ellen, taas kerran...

Mitä enemmän mä mietin – ja valitettavasti edelleen mietin – Elleniä ja sen näkökulmaa asiaan, sitä enemmän mua pelottaa. Mun ymmärrykseen vasaroituu vähitellen se tosiasia että ennemmin tai myöhemmin mulla ON vastassa Ellen. Opettaja joka ei halua ymmärtää, ei halua joustaa, ei halua auttaa, ei halua osallistua. Opettaja jonka suurin ongelma mun lapseni, ja muiden samankaltaisten lasten kanssa on se että nää karmeat erityislapset alentaa hänen opetustuloksiaan osavaltion ja fedin tasokokeissa ja on lisäksi vielä vaivalloisia.

Mä yritän ymmärtää Elleniä. Yritän ymmärtää että on kurjaa jos omalla luokalla on oppilas tai oppilaita jotka saa omat opetustulokset näyttämään heikommilta kuin muilla opettajilla. Mä yritän katsoa tätä asiaa Ellenin silmin ja ymmärtää sitä. Yritän ymmärtää että on väärin – onko – että hänen luokalleen on tungettu muitakin kuin menestyjiä... Mutta mä en kuitenkaan ymmärrä. Mihin nämä lapset pitäis sitten laittaa? Miksi on väärin että lapsi tarvitsee kuvallisia toimintaohjeita, tai että lapsen vanhemmille pitää laittaa erikseen sähköposti kotitehtävistä... Eikö opettajan tehtävä kuitenkin ole auttaa jokaista oppilastaan oppimaan? Mä katson tätä asiaa aidan toiselta puolelta enkä mitenkään ymmärrä.

Onhan se totta, että näitten lasten – mukaanlukien M:n – on opittava pärjäämään tässä yhteiskunnassa, tämän yhteiskunnan säännöillä. Mutta onko pakko ”set them to fail”? Onko siitä mitään etua kenellekään? Eikö kuitenkin olisi parempi opettaa nämä lapset uskomaan uskomaan itseensä, omiin kykyihinsä ja taitoihinsa? Opettaa että heilläKIN on paikka tässä maailmassa ja mahdollisuudet pärjätä ja menestyä...

Mä katson omaa lastani ja näen menestyjän – omilla ehdoillaan. Mä katson lastani ja näen äärimmäisen lahjakkaan ja älykkään lapsen, lapsen jolta nyt vaan puuttuu muutama oleellinen taito, MUTTA jolla on ihan valtavasti annettavaa tälle maailmalle. Muutakin kuin oma erityisyytensä.