- L mun paras ystävä ja elämäni rakkaus yhdeksäntoista vuoden ajalta
- M, K ja O, maailman parhaat lapset
- Lasten pusut
- Lintujen laulu aamuyön hämärässä
- Sammakoiden kurnutus illalla nukkumaan mennessä
- Kuppi kahvia ja kommentit blogissa
- Se hetki kun tuntuu että asiat on järjestyksessä ja että osaan ja pärjään.
- Ajaminen yksin avoautolla kattoauki kesäyön pimeässä
- Ruoka, siis ei pelkkä syöminen vaan kokonaisuudessaan
- Hyvä kirja ja sen tuoma mahdollisuus karata hetkeksi jonkun toisen elämään
Mä haastan puolestani mukaan Isänpäiväihmeet jolla on kolmen keskosvauvansa kanssa haasteellinen arki.
Löysin eilen sinun blogisi Tiuhtin blogin kautta ja luin yhdeltä istumalta tarinanne. Meillä on myös kaksoset, 2v5kk vanhat tytöt. Haasteita riitti etenkin alussa, kun likat syntyivät 28+1 viikoilla 800g ja 1000g painoisina.
VastaaPoistaUpeasti olette lukemani perusteella hanskanneet vaikeat tilanteet! Ja vielä siellä kaukana, missä ei ole sukulaisten tukiverkostoa. Hatunnosto Sinulle ja paljon valoa ja iloa teidän perheen elämään :)
T:Puppis
Kiitos Puppis! Hauskaa kun viihdyit ja jaksoit lukea :)
VastaaPoistaMä tänään ajattelin sua. Mun selkä hajos viikonloppuna (kun mulla oli duunin ruokalasta saatu ruokamyrkytys, enkä pystynyt muuta kuin makaamaan), ja aamulla meillä oli neidin amerikan kummisetä kylässä (jonka mies vei lentokentälle) ja toisen pojan käsi oli turvonnut hyttysenpistosta muodottomaksi. Ja mä mietin sua, kun piti selittää pienelle miksi hän ei pääse muiden kanssa isin autolla tarhaan, vaan äidin kanssa lekuriin. Siellä terkkarin (aikoja yksityiselle ei ollut heti aamusta) jonossa mä mietin sua, kun kirjoitin yhteisviestin pomolle ja parille muulle, kun mulle tuli tiimiin uusi tyyppi, jota mun piti olla vastassa ja kun mä sen mun yhden lapsen kanssa mä törmäsin vanhaan koulukaveriin, joka otti meidän tiedot ja päästiin alle tunnissa lääkärille, joka kirjoitti lääkkeet ja rasvat jne. Ja mietin sua, kun me mentiin sen yhden ihmeissään olevan lapsen kanssa apteekkiin hakemaan ne lääkkeet ja sit kahvilaan hakemaan pojalle croissant ja pillimehu, jotka sai kun nappasi lääkkeet. Ja mietin sua kun mä vein tarhaan sen toisen pojan sen toisen luo, joka odotti seinän vieressä lentokonettaan puristaen milloin veikka tulee. Ja mietin sua kun ajoin töihin, jossa odotti tieto ruokamyrkytyksen laajuudesta ja kaaos ja säätöä ja säätöä. Ja mä mietin sua kun mun puhelin ei toiminut ja ICT-ihmisen piti tulla avaamaan se ja mietin sua. Mietin sua ja sitä kuinka sä tukka kauniina (mähän en ees ehtinyt föönaamaan) hymyillen suoriutuisit tästä kaikesta niiden kaikkien kolmen kanssa ja kyllä mä edelleen mietin. Sua. Ja nostan hattua. Sinulle. Kiitos kulta, että kerrot meille elämästäsi ja näytät että kyllä arjessa pärjää. Siksi mä nyt, hierojan käsittelystä voipuneena kirjoitan sun blogiin vaikka mun pitäisi valmistautua aamun palaveriin. Sä oot osa mun elämää ja sun blogi on merkityksellinen mulle. Sillä jos mä pystyn tuottamaan sulle iloa kirjoittamalla kommentin, niin sen mä sitten tosiaan teen. Sä oot opettanut sen, että jokaisesta päivästä voi iloita. Toisesta silloin kun se alkaa ja toisesta silloin kun se loppuu;)
VastaaPoistaSanna, sullahan on ollut aivan karmea viikonloppu ja päivä... Kyllä arjessa pärjää, mutta ei suinkaan aina tukka kammattuna ja hymy huulilla... tänään kävin M:n noukkimassa puheterapiasta aamutossut jalassa ja pojat yöppäreissä, eilen en kaikealta siivoamiselta ja lokeroinnilta kerinnyt suihkuun ollenkaan... terveellistä mun mielestä on lasten oppia myös ettei aina tarvitse olla kammattu ja suittu vaan kauppaan voi tarvittaessa mennä yöpaidassa ja tukka pystyssä ;)
PoistaVai on teidänKIN pojilla noin tiukka yhteys, niin meilläkin vaikka ovat kuin yö ja päivä ja välillä tuntuu etteivät edes pidä toisistaan... silti ne on ihan hukassa jos toinen puuttuu ja niin tärkeitä toisilleen. Kai se kaksosuus on just sitä - yhdessä kasvettu, alusta asti.
Olet rakas ja tärkeä...
Pakko vielä kommentoida, että illalla alkoi pikkuveikankin käsi turvota. Ja tänään vein ne lekuriin molemmat ja mukana sisko. Ja niin vaan selvisin, vaikka kauhea huuto tulikin, kun oli vaan yksi paloauto tms. siinä leikkipisteellä. Sain atarax-reseptin vanhalta lääkäriltä, joka totesi että näin pienillä se ei niin haittaa, vaikka sivuvaikutuksena onkin väsyminen (samalla kun jannut paineli pitkin vastaanottoa ja pyöritti tuolia jne jne.). Ihanuus otti maksun vaan yhdestä ja kirjoitti reseptin tuplana hänelle. Teki mieli halata miestä ihan vaan siitä ymmärryksestä jonka sain osakseni.
VastaaPoistaHyvään lääkäriin on ilo törmätä, toivottavasti myös väsyttää... mä voisin kans välillä aina tarjota vähän ataraxia tälle sakille :)
Poista