Päivä 101 - mom cow and mom horsey

“Mamma – I’m a mom cow and a mom horsey” – “Oh?” – “Because I’m so nice and moms are nice” …ehkä paras kohteliaisuus koskaan, tämä on syytä muistaa siinä vaiheessa kun oon lähinnä ihan paska. Keskustelu käytiin autossa kun oltiin matkalla terapiasta kotiin ja ajeltiin freewayn sijasta ”back roads” eli pienempiä teitä jokilaaksossa luomutilojen ja hevostilojen ympäröimänä. Takapenkiltä kuului vuoroin ”mooo” ja ”neigh” (i-ha-haa englanniksi) riippuen siitä mikälaisia eläimiä auton ikkunasta näkyi... samalla käytiin läpi rehunvalmistusprosessia – ne valkoiset muoviset rehupaalit pelloilla - ja kaikkea muuta karjanhoitoon liittyvää.

Terapiassa meni hyvin. M tykkäsi Dr Hollysta. Olivat pelanneet pariakin eri peliä ja piirtäneet, kotona M piirsi ne kuvat uudestaan... ”scared, happy, sad” kolme erilaista M:aa. Meillä poikien kanssa sen sijaan oli aika pitkä odotus, tai siis pojilla oli kivaa ja mulla pitkä odotus, kun Dr Holly hövelisti lupasi M:lle että mä odotan odotushuoneessa – ai odotan vai? - ja mua voi sinne tulla tervehtämään jos iskee ikävä ja ahdistus... muuten ihan kiva, mutta kantti kertaa kantti odotushuoneessa ei kahta lastenpöytää lukuunottamatta ollut mitään tekemistä pojilla ja koska mä olin ajatellut käydä tankkaamassa auton ja tulla sit hakemaan M:n en ollut varautunut leluilla ja kirjoilla ja peleillä ja eväillä ja... niinpä jäppiset tappeli mun puhelimesta, söi karkit käsilaukusta ja juoksi huutaen ja kiljuen pitkin tuoleja teini-ikäisen tytön äidin mulkoillessa mua kulmiensa alta...

Joskus sitä tuntee itsensä aika eriskummalliseksi erityislapsen vanhempana ja mä ymmärrän että nää meidän touhut saattaa näyttää käsittämättömiltä muitten silmissä... meistä molemmista on mukavaa syödä hyvää ruokaa ja istua iltaa ystävien kanssa – meillä. Muualla jos kyläillään istuskellaan lähinnä iltapäivää... äkkipäätään tulee helposti se mielikuva että a) meillä mennään ”lasten ehdoilla” tolkuttomuuksiin asti ja b) me ollaan vaikeita ja joustamattomia. Totuus on kuitenkin se, että jos M ei ole kotona iltakuuteen mennessä, saa iltalääkettään 18:30 mennessä ja ole sängyssä seiskalta on seuraamukset kauaskantoisia... ei vaan se seuraava aamu jona noustaan ennen päivänkoittoa ja ollaan vaikeita ja vaativia auringon laskuun asti, mutta tätä kestää meillä huonossa tapauksessa useita päiviä höystettynä painajaisilla ja stressillä ja pelkotiloilla... kumpikaan meistä vanhemmista ei ole valmis maksamaan tätä hintaa illanistujaisista. Erikseen voidaan kyllä kyläillä ja juhlistaa tai sitten ollaan meillä, viini virtaa ja kello vierähtää pikkutunneille... Meidän haaveissa oli kyllä joo lapset joiden kanssa voi kyläillä ja jotka nukahtais jonnekin sohvan nurkkaan ja elämä jatkuis yhden väsypäivän jälkeen normaalisti, sellaisia lapsia meillä on kaksi. Ei siis tahallaan olla joustamattomia ja vaikeita ja hankalia ja tylsiä... meillä nyt vaan on toi autisti joka muutenkin on vähintäänkin ”high maintenance” tietoisesti ei omaa kuormaansa viitsis enää kasvattaa. 

Sadepäivän ratoksi meillä leikittiin pukuleikkejä... M ja K - Princess Brave ja Minnie Mouse