Kesäkuun
ensimmäinen viikko eletään meidän perheessä ristiriitaisissa tunnelmissa,
juhlitaan uutta elämää, muistetaan sitä liian varhain päättynyttä ja viimeisenä
juhlistetaan vielä rakkautta.
Meidän tarina
alkoi koulujen päättäjäisistä kesällä 1993. L:n veli oli päässyt ylioppilaaksi
ja me oltiin molemmat paikalla juhlistamassa tätä hetkeä. Mä olin L:n veljen
hyvä ystävä ja mun silloinen poikaystävä oli I:n – siis I:n ei L:n - paras
kaveri. Siellä vastaanotolla L sitten vahingossa siemaili mun skumppalasista ja
mä ystävällisesti huomautin asiasta... Kesän aikana tuntui että törmäiltiin
tämän tästä ja lopulta heinäkuussa hetken soutamisen ja huopaamisen jälkeen
ruvettiin seurustelemaan... muutamaa viikkoa myöhemmin mä muutin L:n luokse
asumaan. Hullunahan meitä pidettiin ja molemmat yhtä lakonisesti silloin
kysyjille todettiin, että voihan sitä sitten taas muuttaa uloskin... sillä
tiellä ollaan edelleen.
Kesäkuun 7. 1997,
mentiin naimisiin, komeasti Helsingin Tuomiokirkossa... Hääpukikin tilattiin
ameriikoista, ehkä se oli enne... siitä tulee nyt 15 vuotta ja siihen aikaan on
mahtunut paljon... kirjaimellisesti ollaan rakastettu terveenä ja sairaana,
myötä- ja vastamäessä, hyvänä ja pahana päivänä. Vähitellen hiouduttu yhteen ja
opittu toisiimme. Paljon on välillä tarvinnut tahtoa eikä helpolla ole päässyt
kumpikaan.
M:n ristiäiset
oli kesäkuun 7. 2008, meidän yhdentenätoista hääpäivänä, se oli hieno tapa
juhlistaa hääpäivää, yli kymmenen vuoden kaipuun jälkeen meillä oli meidän ihana,
rakas M.
Se viidestoista yö
hääpäivä on päivä siinä missä muutkin, M koulussa, L töissä, minä poikain
kanssa... illalla jos kuitenkin avais ihan oikean shampanjan. Heinäkuussa on
tavoitteena lähteä viikonlopuksi ihan kahdestaan, mutta ei olla mitään varattu
kun molemmilla on sama kutina että loppujen lopuksi ollaan tienpäällä perheenä.
Onnea, onnea!
VastaaPoistaHauskaa, että se sama -93 ylppäriviikonloppu, jolloin me 6.6. mentiin kihloihin.
m
Onnea !!! J
VastaaPoistaIhanasti onnea! Ottakaa rennosti ja lepäilkää, ootte sen todella ansainneet.
VastaaPoistaMielenkiinnolla luin teidän poikien evaluoinnista, meillä sama edessä enkä oikein tiedä mitä odottaa. Molemmilla, mutta varsinkin A:lla, on sanat todella hakusessa. A käyttää alle 10 sanaa, muuten vain älämöi :(
Jaksuja sinnekin terapiaprosesseihin. Hyvää O:n suhteen on se että haluaa selkeästi kommunikoida ja suuttuu kun ei tule ymmärretyksi ja että intonaatioltaan O:n puhe kuulostaa ihan oikealta vaikkei mitään tarkoitakaan.
PoistaOnnea onnea onnea! Viisitoista vuotta on kyllä pitkä aika tahtoa;) Meillä vihkipappi sanoi, että aina ei välttämättä halua, mutta niin kauan kun tahtoo on toivoa. Musta se oli aika viisaasti sanottu!
VastaaPoista