Päivä 74 - What's your name?

Eilisen päivän ohjelmana oli rakentaa meille pieni patio takapihalle. Niinpä suuntasimme heti aamusta rautakauppaan ja siellä meni sitten tovi jos toinenkin... betonilaattoja, hiekkaa, erikokoisia kiviä, aurinkovarjo, pieni pöytä ja tuolit, multaa, toinen lapio, hanskat... tällä retkellä tehtiin kuitenkin L:n kanssa uusi ”noteworthy finding”, meidän tytär joka vielä jouluna huusi hysteerisenä ostoskärryissä jos meidän ja hänen väliin ehti joku vieras tai siis tuntematon, kuten M asian ilmaisee, on edennyt vaiheeseen jossa hän kysyy jokaisen meitä lähestyvän ihmisen nimeä. Eihän se haittaa jos se on kaupan myyjä tai apupoika, mutta muut asiakkaat ovat kieltämättä vähän hämmentyneitä tästä lapsesta joka iloisesti tiedustelee heidän nimeään. Mä huomaan taas vanhempana olevani tasan yhtä hämmentynyt, hämmentynyt siitä etten oikein tiedä miten ohjata tätä lasta. Miten opetan ketä tervehditään ja keneltä kysytään nimeä? Miten opetan että se on toivottavaa toisaalla ja toisaalla sitten taas ei? Miten opetan että leikkipuisto tai kerho tai uimaranta tai syntymäpäivät on eriasia kuin kauppa ja että kaupan asiakas ja henkilökunta kuuluvat taas tässä eri ryhmiin... Miten opetan näitä asioita lapselle joka ei itse osaa tehdä niihin eroa? Jos sanon ettei kaupassa ole tapana tervehtiä kaikkia asiakkaita, pelkään että se tervehtiminen ja nimen kysyminen loppuu siihen... se kuitenkin on uusi, vasta opittu taito...

Iltapäivällä kun lauma oli pulikoinut uudessa altaassaan ja lopulta heittänyt sinne kaikki kengät ja kumisaappaat ja kaiken muunkin mihin autotallissa ylettyivät, meidän rakentaessa patiota ja toisella silmällä seuraillen tapahtumia, ajoi naapurin esikoululainen meidän ohitse uudella pyörällään. Näin, että M paloi halusta pyöräillä Yolandan kanssa ja tuskin se Yolandakaan meidän ohitse ihan huvikseen ajoi. Kehotin M:aa kysymään haluaako Yolanda pyöräillä hänen kanssaan, mutta M seisoi kuin kivettyneenä paikoillaan ja tuijotti omia varpaitaan... alright, lähestytäänpä asiaa yhdessä. Mä kerroin kuuluvalla äänellä M:lle miten toista kysytään leikkimään ja samalla kehoitan M:aa kysymään itse... viidennen kerran jälkeen M saa löydettyä itsestään voiman kysyä itse ja niinpä tytöt pyöräilevät edestakaisin meidän kujaa O:n ja K:n pelatessa palloa pikkusisko Celestinen kanssa. Minun sydämeni on pakahtua ylpeydestä. Ensimmäistä kertaa ikinä, mun M leikki pihalla naapurin lasten kanssa... ihanaa, mahtavaa! Toivottavasti se ensi kerralla on helpompaa ja jos ei ole niin minä autan.

Patiosta tuli upea, vähän sellainen mun näköinen, pikkuisen vino joka suuntaan, mutta hieno kuitenkin... ja illalla istuttiin siinä kahdestaan, tuli ”firepit”issä, lasissa viiniä ja grillissä ribsejä... ihana päivä, ihania edistysaskeleita. Mä olen niin sanoin kuvaamattoman ylpeä meidän ihanasta M:sta! Siinä istuessa L toteaa että eihän me enää edes tapella, ei tapellakaan... ei meillä ole aikaa riidellä, kaikki aika tarvitaan rakkauteen.