Päivä 56

Koululainen tuli koulusta kotiin ja istui syliteltävänä tunnin jos toisenkin. Lopulta päästiin kuitenkin pihalle ajamaan pyörällä ja puhaltamaan saippuakuplia... aamulla sylityttää edelleen. Kerroin ystävälle eilisestä aamusta ja hän kysyi saiko M silti jäädä kouluun... totean kuivakkaasti, että kyseessä on autististen lasten erityisluokka ja siellä ollaan totuttu erilaisiin välikohtauksiin eikä lapsia sieltä lähetetä huonon käytöksen vuoksi kotiin kesken päivän.

Ai, teidän M on autisti?! Ei voi olla, ootteko varmoja! – Joo, ollaan – No onhan se ainakin sitten TODELLA lievästi, kun eihän sitä edes huomaa – Joo, kyllä sen huomaa kun osaa katsoa – Miten se sinne autismiluokalle on päässyt? Eihän sinne noin vain pääse... sinnehän on tooooosi vaikeeta päästä – En tiedä, pääsi kun arvioitiin että tarvitsee sen antamaa tukea – Ai, ihanko totta! – Ihan totta – Kummallista – Jaa – Koska teidän M sai diagnoosin – Maaliskuussa – Ai, sehän on tosi varhaista! TAI,  Ai, miten niin myöhään?... Näitä keskusteluita mä en enää jaksais käydä ja silti niitä on kai aina vaan käytävä. Toinen vastaava keskusteluketju liittyy M:n kunnalliseen kouluun ja siihen ettei meidän tarvitse siitä maksaa ja että M saa myös koulukyydin... tässä keskustelussa pohditaan miten ihanan helpolla me päästään ja miten valtavasti mä saan vapaa-aikaa tämän ansioista ja miten kadehdittavaa se kaikki on... Eikö olekin, voi kun kaikilla olis se oma pieni erityislapsi niin sais kaikkea ilmaista ja kivaa  - sarkastinen kommentti.

Me saatiin viime viikolla psykologilta tehtäväksi miettiä meidän kotoisia ongelmia ja mahdollisia ratkaisuja niihin... eipä olla ehditty tai jaksettu asiaa miettiä ja koska tänään mennään takaisin pitäis varmaan ruveta asiaa pohtimaan...

1. Minä olen puhelimessa – M tarvitsee mua aina välittömästi kun näkee mulla luurin kourassa – Mitä M voisi tehdä huutamisen sijasta?
2. Teen kotitöitä tai olen muuten varattu enkä ehdi leikkiä, osallistua, auttaa... Miten tässä tilanteessa voisi toimia?
3. M haluaa lelun jolla jompi kumpi pojista leikkii... Miten toimia?
4. Pojat eivät anna M:n leikkiä omassa rauhassa, mitä tehdä?
5.  Vanhemmat keskustelevat keskenään, M haluaa huomiota.

Nämä samat ongelmat on jokaisessa perheessä, mutta onhan se ihanaa jos saadaan ammattilaiset avuksi miettimään ratkaisuja ja toimintamalleja näihin meille kaikille tuttuihin tilanteisiin. Kolmessa ongelmasta viidestä on sama ydin – mun pitäis olla läsnä ja käytettävissä AINA ja M ei kertakaikkiaan tunnu kestävän sitä jos huomaa että joutuu jakamaan minut. On raskasta olla jollekin niin tärkeä.

Ihanaa kun on vapaapäivä... askarrellaan, lähdetään naapuriin leikkimään ja vasta iltapäivällä mennään psykologille. Illalla mä pääsen tuulettamaan ajatuksiani vertaistukiryhmään.