Päivä 68 - needy and intense

Unien ja unen löytymisen jälkeen ja useamman hyvin nukutun yön jälkeen on meidän kullannupusta löytynyt jo hetkeksi unohduksiin jäänyt puoli... M on aivan käsittämättömän vaativa ja ”intense” – kertokaa mulle suomenkielinen sana. Omalla tavallaan suorastaan maaninen ja loputon. Huomiontarve on taas sataprosenttista... M tarvitsee muhun tai L:ään, mieluiten muhun jatkuvan, katkeamattoman yhteyden ja koko ajan tarvitaan jotakin... tee sitä, tee tätä, kuuntele, puhu, sano, laula... jokainen asia pitää myös erikseen kertoa ja musta tuntuu ettei se oikeesti, siis ihan oikeesti ole hetkeäkään hijaa, paitsi silloin kun järjestelee lelujaan omassa yksinäisyydessään. Kengät jalkaan ja pois jalasta ja taas jalkaan ja pois jalasta... M ei ole hetkeäkään paikallaan, ei siis edes ruokapöydässä vaan ainakin pitää jotakin kehonosaa liikuttaa. Telkkaria katsomaan ei jakseta rauhoittua vaan samalla hypitään sohvalla tai pöydällä tai sohvalta pöydälle tai pöydältä sohvalle ja kiivetään selkänojalla tai jos meillä olis kattolamppu niin varmasti roikuttais myös siitä. Samalla olohuoneesta kuuluu jatkuva pulina ja vaatimusten lista... anna vettä – ota itse, no anna sukat – ota itse, pysätä tää ohjelma , vaihda toinen ohjelma, tee sitä, tee tätä... Iltapäivästä mä olen puhki. Joudun toistamaan jokaisen asian lukemattomia kertoja... siis ihan oikeesti lukemattomia kertoja. Meidän keittiöstä on noin kahdeksan metrin matka lähimpään vessaan ja sen matkan aikana joudun muistuttamaan M:aa vähintään viisi kertaa että pitää mennä vessaan, yleensä niitä muistutuksia on lähempänä kahtakymmentäkymmentä - mene vessaan, M vessaan, M olet matkalla pissalle, me pisalle, M vessaan, M pissalle.... Kun M istuu lattialla pukemassa vaatteita, jotka on siinä lattialla asetettuna oikeaan järjestykseen ja edessä on Time Timer muistuttamassa pukemisajasta, joudun silti muistuttamaan sen kymmenkunta kertaa viiden minuutin aikana siitä että ollaan pukemassa... Pue housut, M pue housut, M housut jalkaan. M paita, laita paita päälle. M pue paita, laita nyt se paita päälle... M on omassa maailmassaan tehdessään jotakin muuta ja se maailma tulee tällä hetkellä ulos jatkuvana puheen tulvana. Mä tarvitsen itselleni vähintään jotain rauhottavaa tai alkoholia tai jotakin...

Musta on kuitenkin edelleen aivan mahtavaa että nukutaan, on ihanaa että meidän ongelmana on nyt ehtiä maanantaisin siihen kello kahdeksan puheterapiaan kun vielä kaksi viikkoa takaperin kello kahdeksalta oli jo ehditty syödä ja leikkiä ja pukea ja tapella ja kylpeä ja aloittaa tämä kaikki taas alusta. Mun ei enää tarvitse mennä nukkumaan yhdeksään mennessä vaan saan taas olla aikuinen ja valvoa... ensimmäinen ajatus lasten nukkumaan menon jälkeen ei enää ole että munkin pitäis olla jo sängyssä. Kuitenkin asian toinen puoli ja tavallaan se raadollisuus tulee siinä että yhden asian helpottaessa, toinen mutkistuu – aina.