Mä halusin aina
äidiksi. Mä olin kahdeksantoista kun sanoin mun poikaystävälle että haluan
kolme lasta. Mä olin 21 kun tapasin L:n ja 36 kun M syntyi... se oli pitkä aika
odottaa. Mä halusin lapsen ja lasta ei tullut ja mä olin katkera ja kateellinen
kaikille niille, jotka sen lapsen sai. Sen jälkeen niille tuli toinen lapsi ja
osalle kolmas. Me muutettiin Yhdysvaltoihin ja alkoi se ikuinen baby shower
kierre ja jokainen kerta mä itkin ajaessani kotiin. Äitienpäivä oli vaikea
päivä.
Kun M syntyi
itkin onnesta ja itkin jokaista niistä vuosista kun sitä samaa onnea oli
kaivattu. Ensimmäisenä äitienpäivänä itkin taas - en vaan ollut uskonut että
koskaan saisin olla äiti ja musta tuntui täysin absurdilta istua siellä
ravintolassa äitienpäivälounaalla vauvani kanssa – olla äiti.
Mulla on neljä
lasta. Mulla on M ja T ja K ja O. T syntyi ja kuoli kesällä 2009, kesäkuun 6.
Mun ensimmäinen poika. M oli ollut niin vaikea vauva etten halunnut toista
lasta, L halusi. Saatiin T ja T:n kuoleman jälkeen en enää halunnut mitään
muuta niin paljon kuin toista lasta. Kun sitten syksymmällä olin taas raskaana
saatiin yllätys, K ja O. O:n ei pitänyt selvitä. O:lla oli vaan 25%
todennäköisyys jaksaa. Rakenneultrassa epäiltiin että K:lla on 21-trisomia,
Downin Syndrooma ja tehtiin lapsivesitutkimus, molemmista sikiöistä erikseen...
odotettiin ja odotettiin ja lopulta saatiin kuulla, että saadaan kaksi
kromosomeiltaan tervettä poikaa. Kun pojat viimein syntyi kesti kauan ennen kuin uskalsin poikiani
rakastaa. Mulla on neljä lasta – yksi tyttö ja kolme poikaa, M ja T ja K ja O.
Mun kaulassa on hopeinen ketju ja siinä neljä laattaa, yhdessä M:n hopeinen
peukunjälki, seuraavassa sydän jolla siivet ja sitten kaksi laattaa joissa
pelkät nimet ja syntymäpäivä... yksi K:lle, toinen O:lle.
Mä oon onnellinen
siitä, että olen lopulta saanut viimeisen neljän vuoden aikana kokea kaiken, äitiyden isolla Ä:llä ja ”more
than what I bargained for”. Vaativan vauvan, joka kasvoi erityisen ihanaksi
M:ksi, kaksoset ja kuoleman... ei se viimeinen jalosta ketään, ei se tee musta
enempää kuin kenestäkään muuat, mutta ilman sitä kokemusta en olisi nyt se mikä
olen. Varmasti olisin yhtä hyvä ilmankin, mutta toisenlainen – ihan varmasti.
Olen saanut tytön ja poikia, moni antaisi siitä oiken kätensä. Olen jopa saanut
elää adoptioprosessin jännityksineen ja pettymyksineen, joutunut sillä retkellä
istumaan alas miettimään omaa
vanhemmuuttani jo etukäteen, kiitollinen olen myös siitä ja ehkä juuri siksi
mun äitiys ei koskaan päässyt olemaan kovin ruusunpunaista.
Hyvää
äitienpäivää!
Ihanaa äitienpäivää sinne kauas, superäiti-Yksis! <3
VastaaPoistaTätähän ei tarvitse ansaita, mutta minun mielestäni juuri sinä olet kyllä äitienpäivän ansainnut! Toivottavasti sinua hemmotellaan koko rahan edestä <3 Tp-Minna
VastaaPoistaOnnellista äitienpäivää rakas! Meilläkin muistetaan ja nautitaan kaikista kolmesta pojasta ja yhdestä tytöstä, oot oikeassa, ei tätä tietä olis itse valinnut mutta ei me oltais me ilman sitä. Pusuja! J
VastaaPoistaIhanaa äitienpäivää =)Ihana blogi, ihanaa ja niin tunteella kirjoitettua, mieletöntä lukea!! Eräänkin kerran ole kyyneleitä joutunut kuivaamaan. Kovasti voimia ja tsemppiä.
VastaaPoista-paula-
Ihanaa äitienpäivää Sinulle, nauti muru nauti!
VastaaPoista