Päivä 77 - sellainen josta voisi kirjoittaa kirjan

Mistäköhän aloittais ja mihin päättäis... toimintaterapeutti vaikutti mukavalta, oli tehnyt paljon töitä M:n kanssa ja kehui että M on motivoitunut ja haluaa harjoitella kynän käyttöä ja tasapainoilua ja leikkaamista ja... sotkuinen leikki oli sitten ollut vähän takkuisempaa – ei mikään yllätys ja L toteaisi tähän että miksi pitäis nauttia sotkemisesta...

ABA sitten taas... meille oli valittu hiljainen, kohtelias, murtaen englantia puhuva aasialainen nainen. Joo, ihan kiva, mutta koska kyseessä nyt muutenkin on ESL lapsi jolla on taustalla kommunikaatio-ongelmia olisi ensi arvoisen tärkeää saada englantia äidinkielenään puhuva ABA terapeutti JA se hiljainen ja kohtelias ei ehkä muutenkaan ole se paras mahdollinen vastakappale meidän helposti vetäytyvälle MUTTA äärimmäisen kovalle nuorelle neidille, nyt tarvitsis sitten löytää uusi terapeutti... en tiedä pystyykö meidän kuntoutusklinikka tähän vai pitääkö mun lähteä nyt metsästämään ABA terapeuttia jostakin muualta. Yks ystävä totes jo, että mä olen nirso ja vaikea ja pitäis tyytyä siihen jonka saa, mutta kun mä nyt en vaan usko siihen. Mä uskon, että maksavana asiakkaana mulla on oikeus saada meille sellainen tyyppi josta me kaikki tykätään ja joka pärjää hyvin meidän perheen kanssa... tämä ihminen tulee kuitenkin viettämään kuusi tuntia viikossa meillä ja meidän kanssa, ei vain M:n.

No ABA:n aikana ajelin mun koululle ja ilmoittauduin ensi syksynä opiskelemaan ja maksoin laskunikin saman tien, eli perääntyä ei voi – tai voihan sitä, mutta henkinen kynnys olla aloittamatta on korkeampi. Koulu alkaa syyskuun alussa ja mä olen aivan intopiukalla! Ihanaa, mahtavaa! Nyt se vihdoinkin alkaa... Jeeeeeeeeeee! Ma-To 18-22... siinä se syksi sitten mukavasti vierähtää ja harjoittelu vielä päälle. Mä pääsen siis ihan oikeesti työkseni laastaroimaan ihmisiä!!!! L aina sanoo että mun silmät kiiluu innosta kun joku tarvitsee ensiapua tai sidontaa... niin, tämä jos joku ON kutsumusammatti.

Siellä kuntoutuskeskuksen parkkiksella saan puhelun yhdeltä niistä terapeuteista joille eilen soitin ja vaikka varsinaisesti ei vielä tärpännytkään niin ainakin sain kolmen ihmisen puhelinnumerot, jotka innoissani raapustin toimintaterapeutin antaman kaavakkeen nurjalle puolelle. Täytyy vissiin ottaa uus kopsu tosta kaavakkeesta... kohta vois sitten vaikka alkaa soittelemaan läpi niitä puhelinnumeroita. Nämä kaikki kolme ovat erikoistuneita alle viisivuotiaisiin ja lisäksi vielä ASD lapsiin!!!!

Hakiessani M:aa törmään aulassa M:n luokkatoverin äitiin, esittäydymme ihan nimillä eikä vaan se tavallinen parkkiksen ”Hei!” Naurahtaen toteamme viettävämme puolet elämästämme täällä Mosaicissa tai parkkiksella sen ulkopuolella ja toteamme että meidän lapsethan voisi olla sosiaalisten taitojen ryhmässä kesällä ihan samassa ryhmässä, varmaan auttaisi ylläpitämään sitä koulun luomaa pohjaa kesän aikana. Katsotaan onnistuuko, sormet ja varpaat ristissä!

Käydään lasten kanssa kauppakeskuksessa lounaalla ja leikkimässä. M löytää itselleen ensimmäistä kertaa leikkipaikalta ystävän. Pienellä avustuksella sadaan myös esittäydyttyä ja vaikkei varsinaista vuorovaikutusta synnykään, niin ainakin laskevat mäkeä ja juksevat yhdessä. O:sta on tullut ihanan rohkea, ja kaksivuotissynttäreittensä aattona kiipeää rohkeasti itse liukumäen portaat ja laskee monta kertaa... juoksee ympäri leikkialuetta ja käy vain välillä tarkistamassa että olen edelleen paikalla eikä kiehnää kiinni puntissa niin kuin aina ennen. Tuliskohan tästä mun isosta murisevasta vauvasta oikeesti pieni poika?

Ohimennen selailen puhelimestani sähköposteja... lähinnä FB päivityksiä kavereilta ja muutama tarjous ja kaikkea sekalaista JA sitten tämä:

“Hi, My name is Anna Skogh and I live in Sweden, four weeks ago I got in contact with Gabba who wrote me a letter some years ago and he mention you is our sister. I wonder if you would like to be friends here on FB and maybe get to know each other? Best Regards Anna”

Jos mä olisin normaalista perheestä niin varmaan ensimmäinen ajatus olis että täähän on nyt ihan varmasti joku skämmi, ja pakko myöntää että kyllä seKIN vaihtoehto kävi mielessä vaikka heti olin aika varma siitä että eiköhän tämä Anna ole mun siskoni. Kotiin pästyä kävin FB:ssä vähän vakoilemassa ja kyllä Anna on ihan tavallinen ruotsalainen perheenäiti, mies ja lapsia ja ystäviä... valokuvia ja kommentteja niissä, kaikin puolin ihan tavallisen oloinen tyyppi, syntynyt -69 eli mua pari vuotta vanhempi... ei vaikuta rahanpesulta tai viisumipummilta.

Että sellainen päivä... hoitelin lapsen terapioita, omia koulujuttuja, käytiin lounaalla ja leikkimässä JA sain uuden siskon... edes mun villissä elämässä ei nyt ihan kamalan tavallista.