Päivä 72 - hämä, hämähäkki...

M on käytännössä ollut lomalla koulusta tämän viikon ja näitten päivien jälkeen, enkä nyt tarkoita sitä koiran karkailu kaaosta, mua vähän hirvittää edessä oleva kesäloma. Kotona mulla ei ole mitään mahdollisuutta tarjota koulupäivien struktuurin kaltaista struktuuria kotona ja jo kahden vapaapäivän jälkeen huomaan M:n ahdistuneisuuden lisääntyvän. Siihen kun vielä lisätään se tosiasia että mitä enemmän ja paremmin M nukkuu, sitä haastavampaa meidän arjesta tulee...

No olihan meillä eilen aika täyteen pakattu päivä, mutta illalla kun M hyppäsi kotimatkalle L:n autoon oli matkustaminen ollut kuulemma vähintäänkin mielenkiintoista. M:n oli ollut täysin mahdotonta istua paikallaan autossa ja se oli sitten ilmennyt jatkuvana, loputtomana renaamisena... vesipullo auki, vesipullo kiinni, kumpparit jalkaan, kumpparit pois jalasta, vesipullo auki, vesipullo kiinni, vesipullo auki, vesipullo kiinni, kumpparit jalkaan ja taas pois jalasta.... Nukkumaan meno oli vaikeaa ja lopulta taas itkettiin, huudettiin ja raivottiin... Kai me kaikki taas totutaan siihen ettei M olle koulussa ja onhan meillä onneksi terapiat.

Eilen tuli postissa se toimintaterapian raportti ja kun en tiennyt itkeäkö vai nauraa, päätin nauraa.  Kovin montaa sellaista asiaa, joiden ”arvosana” olis ollut normaali tai keskiarvoinen ei ollut... kaikkea oli liikaa tai liian vähän, useimmiten liikaa. Erityishuomautuksena raportissa M:n katsekontaktin puuttuminen ja kyvyttömyys leikkiä... niin, meidän lapsi ON autisti.

Keskiviikkona aloitetaan ABA ja samana aamuna alkaa toimintaterapia – ei joo saatu sitä maanantaiaamun aikaa, mutta tämä on ihan yhtä hyvä. Meillä on siis keskiviikkoaamuisin kolme tuntia klinikkaterapiaa ja ne loput neljä tuntia ABAa yritetään saada meille kotiin – lue sovittaa meidän ja terapeutin aikataulut yhteen.

M:lla on uusi pelko. M pelkää hämähäkkejä. No hämähäkkien pelkääminenhän on ihan tavallista, M:n reaktio ei ehkä ihan tavallisimmasta päästä tai ehkä ennemminkin se pelko itsessään on aika voimakasta ja hämähäkkejä pelätään vaikkei niitä olis mailla halmeilla. Suurin ongelma on kuitenkin se, että täällä Pacific Northwestissä on hämähäkkeja paljon, siis oikeesti paljon ja osa niistä jopa sellaisia että niitä on syytäkin välttää. Eilen M sattui törmäämään hämähäkin pesään pihalla ja jopa minä joka en edes ole ötökkä kammoinen myönnän että ne sadat pienet hämähäkit yhdessä klöntissä oli aika ällöttävä näky ja mustakin tuntui vielä pitkän ajan jälkeen siltä että varmasti joku oli päässyt paidan alle... M piti riisua, vaatteet ravistella, kädet pestä ja sinne ystävien pihamaalle ei ollut paluuta. Illalla tutkittiin meidän ikkunoiden itikkaverkot, todettiin ettei niistä mahdu edes vauvahämähäkit sisään, laitettiin sängyn viereen Aku Ankka syömään mahdolliset hämähäkit ja keskusteltiin siitä kuinka meidän taloa itseasiassa kiertää hämähäkkimyrkky... Silti M kömpi yöllä taas meidän väliin, pakoon hämähäkkejä.

Täkäläisiä hämähäkkejä teidän kaikkien iloksi.