Päivä 48 - Ellen, ellen, ellen

Unipäiväkirjalle alkaa taas olemaan käyttöä, olihan tämä aivan liian hyvää ollakseen totta... eilen vielä unikouluun lisättiin vaihe jossa M:n on tarkoitus pysyä omassa sängyssään koko yö. No mun kannalta tämä sitten tarkoitti sitä että nousin ylös klo 23.30, 00.30, 02.25. L hoiti sen klo 04.15 keikan ja aamu koitti klo 05.25. M näkee pahaa unta. Viime yönä kojootti puri M:aa käteen, yleensä ne kojootit M:n unissa vaan juttelee ja huhuilee kuin pöllö ja herättää ja pelottaa... homma etenee siis... seuraavaksi ne kojootit ehkä syö koko lapsen (just nyt se kuulostaa itseasiassa aika hyvältä vaihtarilta).

Olen ilmeisen negatiivinen persoona. Tällaisena päivänä, kahden surkean yön jälkeen tuntuu äärimmäisen vaikealta keskittyä niihin asioihin, jotka on hyvin ja vilpittömästi hämmästelen toisten ihmisten kykyä löytää aina ne positiiviset puolet ja pilven hopeareunukset asioista. Mulla ei selkeästi ole tätä kykyä tai ehkä tämä rikkonaisten unien palaaminen vaan vie sen kyvyn mennessään ja meidän lasi on kyllä puoliksi tyhjä. Täyttelen unipäiväkirjaa enkä voi olla miettimättä kun katson niitä väritettyjä ja värittämättömiä neliöitä että miten M voi jaksaa, miten se ylipäätään pysyy päivisin tolpillaan.

.....

Mua on kohta kuukauden päivät häirinnyt eräs keskustelu jonka kävin taannoin tai oikeastaan olin vaan kuuntelevana osapuolena ja nyt ajattelinkin peilata asiaa teihin kun itsessäni se herätti äärimmäisen voimakkaita tunteita... Tapaan kerran kuukaudessa yhdeksän naisen ryhmän päivällisen merkeissä. Tämä meidän supper Club on yli kymmenen vuotta vanha ja useimmat jäsenistä tuntevat toisensa siis jo vuosien takaa. Itse kuitenkin liityin joukkoon vasta kolme kuukautta takaperin kun ryhmässä vapautui paikka enkä siis oikeastaan voi sanoa tuntevani ketään näistä naisista. Osa ryhmästä on puheliaita ja kovaäänisiä, toiset hiljaisempia, ihan niin kuin kaikissa ryhmissä. Kaikki kuitenkin ovat tuntuneet omalla tavallaan mukavilta ja olen viihtynyt hyvin ryhmässä jossa meitä yhdistävä tekijä on ollut ruoka ja ruuanlaitto.

Huhtikuun tapaamisessa yksi jäsenistä oli tavallista hiljaisempi ja alkoi lopulta kertomaan työpaikallaan tapahtuneesta konfliktista joka selkeästi painoi hänen mieltään. Ellen on kolmannen luokan opettaja ja oppilaat siis 8-vuotiaita. Ellen kertoi hivenen järkyttyneenä ettei hänellä koskaan yli kaksikymmenvuotisen uransa aikana ole ollut konfliktia kenenkään oppilaansa vanhemman kanssa, saati sitten että oppilaan vanhempi olisi ottanut yhteyttä rehtoriin hänen toiminnastaan, vaan että hän oli aina ollut pidetty opettaja. Nyt oli ollut toisin... Luokalla oli uusi oppilas joka oli vasta muuttanut alueelle toisesta osavaltiosta ja tällä oppilaalla oli vaikeuksia löytää ystäviä uusista koulutovereistaan ja koki tulevansa kiusatuksi koulussa. Oppilaan äiti oli sitä mieltä ettei opettaja puutu tähän riittävän tarmokkaasti eikä yritä auttaa uuden oppilaan sopeutumista luokkaan auttamalla tätä löytämään omanhenkistään seuraa.

Minähän en tiedä mitä tämä tilanne noin kokonaisuudessaan piti sisällään, enkä myöskään koulun ja Ellenin tavallisia toimintamalleja, mutta hänen ärsyyntynyt lauseensa tässä keskustelussa taisi loksauttaa mun suun auki samalla kun sisuskalut heittivät ainakin kaksi volttia... ”En ole oppilaitteni seuraneiti tai seurapiirisysteemien pyörittäjä, vaan minun tehtäväni on opettaa, mitä siitäkin tulisi jos osallistuisin vielä oppilaitteni sosiaaliseen elämään”

Minun lapseni on sosiaalisilta taidoiltaan erityinen ja tarvitsee jatkuvaa tukea sosiaalisissa tilanteissa. M ei osaa, eikä pysty toimimaan sosiaalisissa tilanteissa samalla tavalla kuin ikätoverinsa enkä voi olla ajattelematta miten itse toimisin jos muutaman vuoden päästä törmäisin opettajaan, jonka mielestä tämä ei millään tasolla ole hänen ongelmansa... Olisin varmaan myös se äiti joka ottaisi yhteyttä rehtoriin ja todennäköisesti pyytäisin myös luokan vaihtoa.  En sanonut silloin mitään, olin liian hämmentynyt. Silti asia vaivaa mua edelleen, useamman viikon jälkeen. Ehkä – toivottavasti – Ellenkin toimisi toisin erityislapsen kohdalla, mutta silti minusta alakouluikäisillä lapsilla opettajalla on rooli myös luokan sosiaalisentoiminnan ohjailijana, ei vain opettajana. Please correct me if I'm wrong...