Päivä 146 - olisko tää vaikka sisäinen helle

Mua nyppii, suututtaa, raivostuttaa... I’m grumpy – BIG TIME!

Meidän sängyssä nukkuu jeesuslapsen reinkarnaatio. Se on valmiiksi naulittu spagaattiin kuvitteelliselle ristilleen ja jos sen raajat yrittää hienovaraisesti siirtää vähemmän tilaa vievään asentoon ne palaa kuin jousitettuina takaisin mahdollisimman levälleen. Meillä ON iso sänky ja silti mulla ja L:llä on kullakin sellaiset 30cm kaistaleet sängyn kummallakin reunalla. Välillä meidän pieni jeesus havahtuu unsetaan siunaamaan mua ja pienillä hikisillä käsillään lääppii mun naamaa samalla hokien jotakin hukassa olevasta ”polka dot puddlesta” – ei aavistustakaan mistä se puhuu. Tämähän on meillä siis ihan normaalia, se vaan korostuu nyt kun on kuuma ja meillä ei edelleenkään ole sitä ilmastointia yläkerrassa. Mä haluaisin siirtää M:n sängyn meidän makkariin ja nukkua siinä vaikka itse, mutta L ei suostu.

Tämä edellinen oli vaan sivujuoni... varsinainen tarina on a) se ilmastointi ja b) mun viiden tähden superreittauksen saanut kardiologi – tai siis sen vitun (anteeksi, anteeksi, anteeksi) vastaanottohenkilökunta joka ei tee töitään... ja c) meidän apteekki

Kohta a) käsiteltiin jo eilen.

Kohta b) ja c) yhteiskäsittelyssä...

Perjantaina soitin apteekin hienoon puhelinautomaattiin ja uusin yhden reseptin – sen lääkkeen jolla sitä mun verta liuotetaan – ja se hiono automaattinen puhelinjärjestelmä kertoi mulle että voisin hakea pillerin lauantaina kello yhden jälkeen. Vähän epäilin asiaa, mutta nielaisin ja uskoin. Epäilin koska mun lääkepurkissa sanotaan kauniisti, että 1 tabletti 5mg/vrk – mun annostus on kuitenkin 10mg/vrk ja näinpä arvelin että tämä saattaa olla ongelma sekä apteekille että vakuutusyhtiölle.

Sunnuntaina soitan uudestaan siihen apteekin hienoon automaattiin ja sieltä kerrotaan, että asia on farmaseutin käsittelyssä. Jäljellä on muuten tässä vaiheessa kaksi tabua eli sunnuntain annos.

Maanantaina soitan taas apteekkiin, heti aamusta, ja apteekintäti kertoo ettei reseptiä voida täyttää koska on liian aikaista – mä TIESIN!

Soitan siis lääkärin vastaanotolle ja kerron ongelman. Kelly vastanotossa on tosi mukava ja lupaa hoitaa asian pikimmiten, pahoittelee vielä että resepti on kirjoitettu näin hölmösti.

Muutamaa tuntia myöhemmin soitan taas apteekkiin ja siellä se ainoa epäystävällinen apteekin täti vastaa puhelimeen ja sanoo mulle jotakuinkin seuraavasti; ”Mitä sä tänne soittelet, kyllä me sulle kerrotaan sit kun täällä on sulle jotain haettavaa”

Soitan uudestaan sille ihanalle, hienolle taitavalle kardiologille, jonka vastaanoton henkilökunta on varmaan jotain suojatyöläisiä koko joukko. Ihana Kelly ei enää ole töissä ja kukaan ei ole koskaan kuullutkaan mun soitosta aamulla ja asia on edelleen hoitamatta, mutta luvataan toki hoitaa pikimmiten.

Käydessäni kaupassa pysähdyn samalla käväisemään sinne apteekkiin, mun puhelusta lääkäriasemalle on kuitenkin taas kulunut pari tuntia ja ne siellä lääkäriasemalla JA apteekissa tietää ettei mulla enää ole lääkkeitä. Arvatkaa! – uutta reseptiä EI ole soitettu, faksattu, sähköpostiteltu, kiikutettu apteekkiin.

Soitan taas lääkäriasemalle, se on kiinni ja saan langanpäähän puhelinpäivystäjän, joka ei mua voi auttaa – sen tiedän ja sen ymmärrän, puhelinpäivystys ei uusi reseptejä lainsäädännöllisistä syistä.

Seitsemän puhelua, yksi apteekkikäynti, koko päivä, eikä edelleenkään niitä saatanan pillereitä jotka jokaisen sen ihanan kardiologin vastaanotolla pitäis tietää mun tarvitsevan. Saattaa yllättää monet, mutta mulla on kolme lasta, joista yksi on autisti, yhdellä on kehitysviivästymä ja kolmas on lähempänä sähköjänistä kuin ihmislasta. Mulla ON parempaakin tekemistä kuin yrittää kannustaa yhden lääkärin henkilökuntaa tekemään työtään.

Tänään soitan vielä kerran... enää en ole ystävällinen ja ymmärtäväinen. Nyt olen ihan vitun (anteeksi taas) vihainen, kiukkuinen ja väsynyt (kun se jeesuslapsi nukkuu meidän sängyssä)... vaihdan lääkäriä.

Nyt mä lähden lomalle! Laittelen kuvia reissusta.