Tänä aamuna
tyttäreni kasvoilla on säteilevä hymy, hän kuiskaa korvaani: ”Mamma, me ollaan
kotona – ihanaa!”
Toki täällä
kotosalla maksellaan hintaa matkasta... meillä itketään, raivotaan, kiukutaan
ja kitistään – kolmen lapsen voimin. Jätkät kiukkuaa matkaväsymystä, O:lla on
takapuoli kirjaimellisesti ruvella ja ilmeisesti myös aika hellänä JA mieliala
sen mukainen. K juoksee ympäri taloa kuin mielipuoli ja tuntuu tekevän
kaikkensa pilatakseen toisten leikit. M tekee jonoja ja rivejä huoneessaan ja
pesee hampaita – hammashygienian taso on meillä noussut vaativintakin
hammaslääkäriä miellyttävälle tasolle... M pesis hampaansa JA molempien poikien
hampaat varmaan tunnin välein jos sais... kello on vaille yhdeksän aamulla ja
jo kahdesti olen heittänyt sen ulos yläkerran kylppäristä hammaspesulta.
Onneksi sillä on tänään spykolog eli terapia.
Talo tuntuu
tyhjältä nyt kun ekaa kertaa kuukauteen meillä ei ole vieraita. Hyvänä puolena
todettiin heti, että K:n huone AKA putka on taas käytössä ja tälläkin hetkellä
putkassa on asiakas. K:n huone toimii loistavasti rangaistuslaitoksena koska
siellä ei ole yhtään mitään. K ei kykene nukahtamaan sellaisessa paikassa jossa
voi tehdä muutakin kuin nukkua, joten hänen huoneensa kalustuksena on sänky,
painava puulipasto (tyhjä) ja jalkalamppu. Jalkalamppu on kiinnitetty sänkyyn joten
sillä ei voi leikkiä.
L myöntää, että
kesän aikana M:aan on iskenyt paha regressio... syyskuussa koulujen alkaessa
ollaan varmasti takaisin pisteessä A, toisaalta ehkä me ilman kaikkia näitä
terapioita ja kevään koulua oltais pistessä A-n, eli parempi näin. Arjen
matematiikkaa, vai regression?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Rakastan kommentteja, kysymyksiä ja kaikenlaisia näkemyksiä... feel free!