Päivä 141 - pitkät päikkärit

L:llä oli aamulla ikainen palaveri ja mä vein M:n toimintaterapiaan. Onneksi kummitäti T on edelleen meillä ja pystyin jättämään jannut kotiin... näin siis tehtiin eilenkin, jos kuvista mietitte missä kummassa meidän pojat oli kaikkien reissujen aikana... yleensä ne on takapenkillä, mutta eilen kotona ja puistossa, ja sinne autismiklinikalle on pakko mennä L:n autolla kun mun auto ei mahdu niitten parkkikselle ja siksi siis se auton vaihto kesken päivää.

No, takaisin tähän aamuun... ajoin siis M:n toimintaterapiaan, jätin sinne ja ajelin kauppaan ostamaan croisantteja ja maitoa – kun teki mieli – palasin klinikan aulaan torkkumaan ja odottelemaan L:llää, koska se oli aamulla ottanut mun auton kun ne oli off site ja se tarvitsi tilaa jollekin... – sekavaa – mutta luen siis kännystä Ilta-Sanomia ja L astelee klinikan odotustilaa, kysyy multa kaksi kysymystä – ai kysyi vai? – ja kun en kuulemma kumpaankaan kyennyt järjellisesti vastaamaan se passitti mut kotiin nukkumaan ja sanoi tulevansa M:n kanssa perästä ja tekevänsä töitä kotoa.

Teen työtä käskettyä ja nyt, nelisen tuntia myöhemmin istun pöllämystyneenä tässä koneella kahvikupin kanssa ja mietin kannattaako tänään enää edes mennä suihkuun vai jatkaisko vaan yöpaidassa päivän loppuun. Oli muuten makeat unet eikä haitannut vaikka lapset hakkas ovea – puristin vaan tyynyt kovemmin korvaa vasten – naapuri korjas autoa ja puutarhurit leikkas nurmikkoa... äänet katos jonnekin ja mä nukuin, nukuin, nukuin.

Mä voin oikein hyvin – ihan aikuisten oikeesti. Mä oon vaan edelleen ihan hillittömän väsynyt enkä päivällä osaa ja ehdi levätä, ja kun mä oon niin onnellinen siitä että kummitäti T on meillä, en iltaisinkaan malta mennä lasten kanssa nukkumaan vaan valvon – hui! – ehkä jopa ysiin... ja lopulta se vaan kostautuu ja tarvitsen unta.

O lähti just L:n kanssa puheterapiaan ja kohta me loput hypätään autoon ja lähdetään noukkimaan se sieltä... ruokakauppaan, kurvaamaan Zachille sen rakas ruokalista takaisin ja kotiin.

Mä otin eilisen päivän aikana 290 valokuvaa ja perkasin niistä sen 111, jotka te näitte. Saa kysyä jos tulee mieleen jotakin kysyttävää, en välttämättä omilla silmillä ja ajatuksilla näe niitä kohtia kuvissa jotka jää mietityttämään.