keskiviikkona, heinäkuuta 18, 2012

Päivä 126 - hyvää huomenta autisti


Aamulla varhain, varhain, varhain, tässä perheessä ei herännyt meidän pieni tyttö vaan autisti. Verhot oli väärin ja valo tuli pelottavasti. Yöpaita tuntui pahalta ja ääniä oli aivan liikaa. Ruokakin oli väärän väristä. Kello seitsemään mennessä meillä oli jo itketty, raivottu ja sylitelty useampaan kertaan. Odottaessaan lähtöä toimintaterapiaan se ottaa olkkarissa kontaktia meidän nahkasohvan viileyteen, painautuu sitä vasten ja hiljalleen keinuttaa itseään samalla. Päiväjärjestystä luettiin uudestaan ja uudestaan ja kaikki asiat varmistettiin useampaan kertaan.

Kaksi päivää leiriä ja siihen päälle eilinen aktiivinen iltapäivä ravintoloineen, leikkipuistoineen ja kauppoineen oli aivan liikaa. Onneksi M:llä on tänään leirillä tutut kasvot kun meidän ABA konsultti Kim käy vierailemassa. Iltapäivällä me ei tasan mennä yhtään mihinkään vaan pysytellään kotona tekemässä ihanan tavallisia ja kotoisia asioita, kummitäti T tulee mukaan leikkimään... ajetaan pyörällä ja leikitään pihalla. On ihanaa kun A on täällä ja A:sta on ihan huikeasti apua. A on ottanut Koiran omaksi hommakseen ja tyhjentää meillä tiskikoneen ja viihdyttää laumaa ja... mutta enhän mä voi A:ta pitää istumassa täällä meidän torpassa joten me tehdään asioita ja M on tottunut rauhallisempaan tahtiin ja vähempiin aistiärsykkeisiin. Toipilaana mä kaadun iltaisin viimeistään kahdeksalta sänkyyn. Taidetaan kaikki tarvita lomaa ja hiljaista arkea ihan vaan kotona.

M ja puhelin viinitilalla

M ja suihkulähde


Tein eilen illalla K:lle ”kaulakorun”. K on ruvennut syömään vaatteitaan, siis oikeasti jyystämään ja mä yritän estää sitä kaulaan laitettavan purulelun avulla. Aikani katselin niitä netistä, mutta ne oli a) ihan järkyttävän kalliita ja b) kaikki kumia ja muovia... mä en usko et tuo niistä innostuis kun villalanka on ihan parasta hampaissa... niinpä nopeasti ”joutessani” virkkasin tämän – toivottavasti toimii.


3 kommenttia:

  1. Mahtuisko teille aupair?

    VastaaPoista
  2. Niin ja ihana koru. Syöttekö te muuten jo purkkaa? Mä mietin, et pitääkö lähettää xylitolpurkkaa, jos sen jäystäminen jättäisi vaatteet vähemmälle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mahdu kun ei ole omaa huonetta tarjota :( Sä voit kyllä tulla :) En mä ole uskaltanut antaa purkkaa edes M:lle ja O syö kirsikatkin kivineen jos silmä välttää ;) Koru muuten toimii halutulla tavalla...

      Poista

Rakastan kommentteja, kysymyksiä ja kaikenlaisia näkemyksiä... feel free!