Matkalla
toimintaterapiasta leirille raapustan ahdistuneelle ja hermostuneelle M:lle
päiväohjelman palomiestarran taakse – sellainen tarra jonka saa kun vierailee
paloasemalla. M istuu takapenkillä ja yrittää muistaa mitä tänään tehdään ja
punaisissa liikennevaloissa mä yritän nopeesti piirtää...
auto
leiri
auto
lounas
auto
lääkäri
auto
O:n puheterapia
auto
koti
M on tyytyväinen
lopputulokseen, liimaa tarran paitaan ja taittelemme tarrapaperin taskuun.
Sieltä sen voi tarvittaessa kaivaa ulos ja tarkistaa mitä seuraavaksi tapahtuu.
Kiikutan M:n luokkaan, allekirjoitan paperit, opettaja liimaa nimitarran M:n
selkään ja lähdemme yhdessä kohti juhlasalia. Opettaja huomaa palomiestarran ja
kysyy onko M vieraillut paloasemalla. M vastaa et ei oo, mut sai sen silloin
kun ambulanssi vei mamman sairaalaan... opettaja on hetken hiljaa, sanoo ”Oh”
katsoo mua ja kysyy onko kaikki kunnossa. Iloisesti hymyillen sanon että
tietenkin on, pikku juttu vaan. M kävelee opettajan kanssa juhlasaliin, mä
jatkan matkaa autolle. Mental note itselle - ota autoon nyt vihdoinkin se lehtiö.
 |
| Aamulla Mosaicissa on vielä hiljaista (terapia klinikka) |
 |
| M menossa leirille - ilman leiripaitaa tottakai |
 |
| palomiestarra |
Kotona mulle
opetettiin ettei omasta elämästä kannata puhua kenellekään. Elämä on opettanut
että kannattaa. Ei siis silleen hysteerisesti kaupan kassalla jakaa omia
asioitaan mutta usein yllättävistä paikoista löytyy samankaltaisia kokemuksia
ja tarinoita, toisia ihmisiä. Ei aina niin läheisiä, tuttuja ennemminkin, silti
samassa veneessä.
 |
| K ja O ja kuorkki, voiskohan kaupunki tehdä meidän edessä tietöitä loputtomiin? |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Rakastan kommentteja, kysymyksiä ja kaikenlaisia näkemyksiä... feel free!