Päivä 129 - yksin kotona!

Meillä oli eilen ”date night”. Käytiin ensin syömässä, sit drinksuilla ja lopulta vaan ajelemassa lämpimänä kylmänä kesäiltana katto auki – mä oikeesti varmaan ajaisin pakkasellakin niin... hullu suomalainen, karvahattu päässä ja lapaset kädessä – kierrettiin kauniita paikkoja ja nautittiin siitä ettei autossa edes ole takapenkkiä josta se natina ja kitinä vois kuulua. Voi kun meillä olis useamminkin mahdollisuus tähän. Ei sen tarvitse olla hienoa ja kaunista, aikaa kahdestaan vaan...

Kotiin tultua löydettiin ensin naapurin koira meidän autotallista – vuoroin vieraissa... yleensä Koira on niitten autotallissa – ja palautin vanhan tädin takaisin kotiin, keskelle poikamiesjuhlia (naapurinrouva on lasten kanssa Michiganissä lomalla). Yks iloinen, uninen, kukkuva nuorimies löytyi matkasängystä meidän makkarista... tais jannu herätä autotallinoveen ja meidän iloiseen hälisemiseen. Aikamme säädettiin tavoitteena siirtää matkasänky loftiin, jotta tuo sais unirauhan kunnes jossakin välissä tätä sekavaa toimenpidettä mulle tuli mieleen, että ehkä kuitenkin olis helpointa vaan kantaa tämä pieni mies yhteen niistä tyhjistä, ihan tavallisista lastensängyistä, eikä siirtää matkasänkyä. Niinpä O siirtyi M:n sänkyyn samaan huoneeseen sikeässä unessa olevan K:n kanssa ja nukahti kolmessa minuutissa. Joka tapauksessa meidän säätämisestä olis epäilemättä saanut loistavan hölmöläissketsin eikä mikään ihme että O:ta nauratti sen kuulapäävanhemmat.

M nousi pirteänä ennen kukonlaulua ja tällä kertaa L mukisematta-tuuppimatta M:n kanssa. Mä kömmin kasin pintaan alakertaan vaan todetakseni että mä tarvitsen tänään lepoa ja niinpä kiipesin aamukymmeneltä takaisin sänkyyn kiukkuinen ja väsynyt K kainalossani. Aikansa jätkä huusi siinä mun kaikkusessa peittoa – joka oli siinä – ja pusuja ”Suu! Suu! Suu!” – jotka nekin oli aika saatavilla – ja lopulta nukahti. Seuraavan kerran heräsin kahdelta tyhjään taloon, pojan tilalla kainalossa Koira ja nyt istun suihkunraikkaana tässä, ihan YKSIN! Tää on aivan kohtuutonta luksusta!!!! NO, on mulla se Koira sentään edelleen kaverina.

Palasin muuten eilen paperiseen, perinteiseen muistioon-kalenteriin-päivyriin. Puhelimen hieno sähköversio toimi ihan jees – ei koskaan ihan ideaalisti – ennen tätä meidän terapiahelvettiä, mutta nyt kun koordinoidaan kaikkien terapioita ja mun useita viikottaisia lääkäreitä ja sairaanhoitajakäyntejä en mä mitenkään pysy kartalla sähköisen kalenterin avulla kun en osaa siitä hahmottaa aikaa (joo, vialliset aivot sanoo L). Mä nyt vaan tarvitsen koko viikon aukeamalle, tilaa piirrellä aikapalkkeja lyijärillä ja näkymän josta hahmotan kuka on missäkin ja milloinkakin. Nyt tulee ihan mieleen teinivuodet kun sijoittelen synttäreitä ja rustailen lääkäreitten-klinikoitten-terapioitten-terapeuttien puhelinnumeroita niille osoitettuihin paikkoihin ja siirrän jo tiedossa olevat systeemit mun family timeriin ja samalla huomaan mitä kaikkea pitää TAAS vaihtaa-siirtää-peruuttaa... O:n puheterapia ei voi syyskuussa enää olla torstai-iltapäivisin kun M tulee samaan aikaan koulusta, M:n torstain toimintaterapia pitää siirtää koska M on samaan aikaan koulussa, mä en pääse koko syksynä yhteenkään vertaistukeen tai supperclubiin kun oon itse koulussa (Jee silti!!! Tosin L just osoitti et jos ei kunto parane niin enhän mä mitään koulua pysty käymään – onneksi on vielä aikaa).

Loppuun vielä kuvakooste M:n raamattuleirin loppunäytöksestä... aika huikea suoritus, että ne sai sen 450 lasta esiintymään yhdessä vain viikon harjoittelulla... Huomatkaa M:n vaaleanpunainen balettiasu. Meidän prinsessa ei mitään tumia leiripaitoja käytä.