Päivä 130 - körö, körö, kirkkoon

Mähän tunnen itseni tänä aamuna oikein kunnon amerikkalaiseksi, siis sellaiseksi mallikansalaistyyppiseksi... alkuun iso ja lihava aamiainen:

rapsakkaa pekonia

munakokkelia

paistettuja perunoita

suklaapannareita

vaahterasiirappia (ei mitään feikkiä)

kermavaahtoa

mustikoita

M on avuliaalla päällä, rikkoo munat munakokkelia varten, sekoittaa pannaritaikinan, kattaa pöydän... nyt se istuu tuolla olkkarissa alastomana jumppapallon päällä ja katsoo telkusta ”Mighty Machines”.

Muhkean aamiaisen jälkeen päälle ns. ”Sunday nice” ja kirkkoon. Mä en ole ikinä ollut minkään muun kuin luterilaisen kirkon jumalanpalveluksessa, joten mielenkiintoista nähdä mitä täällä tehdään ja tapahtuu. Ainakin leirilapset esiintyy kirkon rekrytoidessa uusia jäseniä. Jumalanpalveluksen jälkeen on kirkkokahvien sijaan BBQ ja lapsille pomppulinnat ja systeemit.

Siellä on paljon tuttuja, ystäviäkin. Mukavia ihmisiä ja silti musta vaan jotenkin tuntuu että mun usko on erilaista. Kuitenkin nämä samat ihmiset elää ihan tavallista elämää, tavallisine murheineen, syö ja juo ja leikkii... rakastaa ja riitelee. Miksi musta sitten tuntuu niin voimakkaasti jo etukäteen etten mä kuulu sinne? Ennakkoluuloinen hölmö? Saman kirkon leirille laitoin M:n ja saman kirkon perheohjelmaan olen ilmoittautunut vapaaehtoiseksi syksyllä... ehkä mun salainen sisäinen raja on se jumalanpalvelus? Jumalanpalvelus, jossa en siis vielä koskaan ole ollut, josta en edes tiedä miten se poikkeaa totutusta vai poikkeaako (no poikkeaahan se nyt luterilaisesta hiljaisesta tylsyydestä).