tiistaina, heinäkuuta 24, 2012

Päivä 132 - unentuoja


Mä olin ihan oikeesti päättänyt kirjoittaa illalla oikein pitkästi ja ajan kanssa... nyt vaan tuntuu taas nukkumatti kutsuvan ja kutsuvan sillä tasolla että silmät on kierossa ja rivit menee auttamatta sekaisin. Toivottavasti nukkumatti muistaa tänään myös meidän lapsia.

Verikokeessa ”törmäsin” tänään itse herra tohtoriinkin, joka suuren staran lailla päätti ottaa mut vastaan ilman aikaa - kun nyt oli sopiva hetki ja kyllähän ne muut odottelee... LOA kaavake nyt täytetty, kuitattu ja L:n työpaikan tätösillä... tohtorisedälle valitin tätä käsittämätöntä väsymystä – sen hengästymisen ymmärrän – ja vastaus meni likipitäin näin; ”Rouvaseni, kun keuhkot on täynnä veripaakkuja, ne ei oikein tahdo toimia. Paakkujen hävittäminen ja keuhkokudoksen parantaminen taasen vie sekä aikaa että energiaa... sitä aikaa laskettakoon tästä päivästä kuutisen viikkoa.” Kannustavaa – NOT! ...ja jatkopalana: ”Nyt kun sulla tää warfariinin annostus on tällä tasolla, haluan vielä erikseen muistuttaa että yksikin antibiootti – siis yksi pilleri, ei kuuri – saattaa olla hengenvaarallinen” – Kiitti! Onneksi on kesä eikä ainakaan toistaiseksi tauteja tiedossa... koputtaa puuta.

...näinpä meidän perseessä perheessä äiti yskii, yrittää heikosti hengitellä ja pysyä hereillä - ei huuda, ei laula, ei tanssi...ei tee mitään mihin tarvitaan ylenpalttisesti keuhkoja, nukkuu päiväunet ja menee seiskalta nukkumaan. Autisti huutaa, kiukkuaa, raivoaa ja vaatii, sen elämä on sekaisin. ADHD hakkaa muita ja riehuu päättömästi menemään, senKIN elämä on sekaisin. Viivästynyt on onneksi vaan viivästynyt, jää muiden jalkoihin ja siirtyy halimaan ja pussailemaan mua - vaikuttaa ihan onnelliselta ja tasapainoiselta, kunhan saa lukea kirjaa sängyssä nukkumaan mennessään. Koira katsoo jokaista vierailijaa katseella ”näethän sä miten kamalaa mun elämä on, ota mut mukaan” - en väitä vastaan... Mäkään en haluais olla meidän Koira, en tosiaankaan.

Onneksi pohjalta käy tie vain ylöspäin ja ylöshän täältä noustaan - vaikka väkisin. Ja ainahan on olemassa suklaa, kuppikakut ja prinsessakakku...



6 kommenttia:

  1. Mä puolestaan hengittelen heikosti lukiessani blogiasi: avuton olo, tuntuu valjulta toivotella vaan palautuvia voimia ja parempaa huomista... Sitkeä sissi olet; voiko sanoa, että välillä turhankin sitkeä <3

    -Pauliina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pauliina, ystävällisistä sanoista saa yllättävän paljon voimaa...

      Poista
  2. ^ Niinpä...
    Toivon todellakin että kuuden viikon aikana elämä helpottuu edes tuon hengittämisen ja yleisen voinnin kanssa.
    Aina joku viikko etappi. ;)
    / Älskling

    VastaaPoista
  3. Voi sun keuhkojesi kanssa.

    Onko teillä muuten Wii? Siinä on niitä liikuntapelejä ja kun olis jokaisella oma kapula, niin voisivat pelata yhdessä ja sä voisit olla sohvalla lataamassa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hyvästä ideasta! Täytyy kaivaa ne kapulat esiin ja toivoa ettei K hakkaa sisaruksiaan mustelmille :)

      Poista

Rakastan kommentteja, kysymyksiä ja kaikenlaisia näkemyksiä... feel free!