Päivä 127 - LOA

M on jokaisen opettajan unelmalapsi. Tekee niin kuin käsketään, ei tarvitse mitään, älykäs. Mitä muuta kukaan voisi haluta? Mä vanhempana ottaisin mieluusti vähän lisää sitä ei kuuntele opettajaa, juoksee ja kiljuu muitten lasten kanssa. ABA konsultti laittoi odotettua meiliä... kolmantena leiripäivänä M tietää mitä odottaa, pitää rutiineista, seisoo jonossa paikallaan, odottaa kiltisti vuoroaan, saattaa kuiskata opettajalle jos haluaa vaikka vessaan, ei ota mitään kontaktia muihin lapsiin – on näkymätön mutta viihtyy kyllä, omalla tavallaan. Tässä vaiheessahan se on tavallaan joo ihan jees kun se ei häiritse sitä itseään millään tavalla, mutta myöhemmin yksinäinen, omituinen lapsi on kuin punainen vaate koulukiusaajalle... tiedän kokemuksesta ja niin tietää myös L.

Nyt ABA Kim uskoo myös, että sosiaaliset taidot ja leikki on meidän tärkeimmät tavoitteet. Kaikki muu on ihan jees ja me pärjätään kyllä... jos se nyt ei suostu syömään metwurstia tai saa raivarit hiustenpesun yhteydessä, niin mä oon tottunut nämä asiat tässä neljän vuoden aikana jo hoitamaan. Sen vaan täytyy oppia ottamaan kontaktia muihin lapsiin ennen vuoden 2013 syksyä. Seuraavat viikot on siis keskiviikkoaamun playdateja ABA tiimin kanssa – M ja yksi tai kaksi kaveria... Sitten leikitään ja vuorotellaan ja keskustellaan.

L printtas tänään mulle nipun papereita mukaan lääkärikäynnille. Se hakee LOAa (Leave of Abcence)... muutaman aktiivisen päivän jälkeen mä oon tänään lähinnä nukkunut ja ollaan siis opittu ettei musta vielä ole tätä eläintarhaa johtamaan, ei ehkä silloinkaan kun viimeisetkin ”tiiviit” apukädet elokuun alussa palaa toiselle mantereelle. L anoo palkatonta vapaata elokuun puoliväliin ja mun lääkärin täytyy siis täyttää jokunen kaavake jotta sitä voi anoa... no, ehkä se toteaa et mä oon jo ihan terve eikä täytä ja mä voin potkaista itseäni persauksille ja käskeä seuraavan vaihteen silmään... Miltä se LOA tuntuu musta? Mä oon helpottunut ja samalla mua ärsyttää, suututtaa, raivostuttaa... pakko kuitenkin antaa periksi, myöntää totuus – en pärjää. Kyllähän meille tarjotaan apuja oikealta ja vasemmalta mutta tosiasia on se ettei tämä perhe pelkällä ateria-avulla ja muutamalla playdatella pyöri ja kun nyt kerran on mahdollisuus tähän, niin tehdään sitten näin.

Muuten päivä on taas aika tehokkaasti ohjelmoitu... M toimintaterapiaan, M leirille, M leiriltä. Yhdessä lounaalle. Mun lääkäri, O puheterapiaan... ja yhtäkkiä kello onkin jo aamuseitsemän sijasta neljä iltapäivällä ja kasilta mä kaadun sänkyyn jos homma etenee normaaliin tapaan.