Meillä jaetaan
TAAS sänkyjä... K nukkuu edelleen yksin omassa huoneessaan, M ja L yhdessä ja
minä jaan huoneen O:n kanssa – käyhän se näinkin, ainakin meillä nukutaan.
Huomenna tulee kuitenkin taas lisää pokaa meidän hotelliin-motelliin-majataloon-matkustajakotiin
ja kaikkien majoitusta mietitään taas uudestaan... ehkä ne aikuisena käy
terapiassa kun pelkää että sänky viedään.
Joku Supermarjo
siellä Suomessa – mulla ei ole aavistustakaan kuka se sellainen Supermarjo on –
oli sanonut että onnelliset lapset ei tappele tai kitise. No, meidän lapset on
epäilemättä aika onnettomia tämän teorian mukaan, kun meillä sekä tapellaan
että kitistään, paljon ja usein... toisaalta tämä laiska äiti uskoo siihen että
myös ne negatiiviset tunteet kuuluu elämään eikä niitä pidäkään yrittää poistaa
vaan lopulta lapsi – toivottavasti – oppii aikuisen ja sisarustensa avulla hallitsemaan
omaa turhautuneisuuttaan ja vihan tunteitaan ja työstämään niitä
hyväksyttävämpään muotoon. Onhan se nyt aika absurdia edes väittää ettei omat
lapset koskaan tappele? Onhan? Se ei mulla ole edes tavoitteena, riiteleehän aikuisetkin.
 |
| Aamuista eleganssia, sääli ettei huikea kampaus näy |
 |
| Paita - Gap, housut - Nick & Nora by Target |
 |
| Prinsessat K ja M |
 |
| O:n paita - Marimekko, alaosa - Luv's |
Hauskaa tämä vaatekuvaus, ilmeisesti seuraavana vuorossa Koira..? Muista sitten kertoa jossain vaiheessa niitä K:n kotiharjoituksia niin voin soveltaa niitä meidän kauhukak... lapsukaisiin ;) -TP
VastaaPoistaTäytynee ottaa asukuva Koirasta :) Eipä niissä ohjeissa ollut mitään uutta... ulkoilkaa, urheilkaa, tavatkaa muita lapsia, johdonmukaista ja ponnekasta kieltämistä... rauhoittavina toimintoina saippuakuplia, varpailla kävelyä, kuiskaamista, klassista musiikkia, hierontaa ja kirjojen lukemista... että silleen ;)
PoistaAhahaha repesin tuosta supermarjon "teoriasta". Mulla oli onnellinen lapsuus ja isoveljen kanssa touhuamisesta muistan vaan sen että jatkuvasti oli tappelu päällä. Nykyään sentään siedetään toisiamme. Pikkuveli puolestaan tuli/tulee toimeen meidän kummankin kanssa. Tokihan sitä toivois, että omat lapset ois parempaa pataa joskus keskenään (tällä iällä jo ymmärtää kuinka rasittavaa se meidän jatkuva kinaaminen on varmasti vanhemmillekin välillä ollut), mutta minkäs teet, jos luonteet menee niin pahasti ristiin. Eihän sitä kaikkia ihmisiä voi sietää, vaikkeivät sukua olekaan...
VastaaPoistaMä komppaan sua täysillä tuossa tunteiden näyttämisessä. Missä muualla sitä voi turvallisesti kiukuta kuin kotonaan? Mun mielestä se on vaan hyvä asia, jos lapsi kokee kotinsa, vanhempansa ja sisaruksensa niin turvallisiksi, että niille uskaltaa näyttää ikävätkin puolensa. Mukavaa tietty olisi, jos niitä itkupotkuraivareita tms. ei tulisi julkisilla paikoilla...
VastaaPoistaMä oon joskus kokeillut noita saippuakuplahommia rauhoittaakseni poikien pihaleikkejä tai ainakin tarjotakseni jotain muutakin tekemistä kuin ikuista pallonpotkimusta. Lopputuloksena oli mm. se, että nuorempi herra hörppäili saippuvesipullosta ja nuoleskeli sitä puhallusosaa. Ei siis kovin rauhoittavaa tekemistä, ei ainakaan äidille. :)
Aurinkoisia ja mukavia päiviä teidän poppoolle!
-Minna