lauantaina, heinäkuuta 28, 2012

Päivä 136 - hymyä


Vaikeeta päättää kumpi on makeempaa, M:n into meidän kanoista vai ne kanat itsessään – tai no, ei oikeastaan yhtään vaikeeta, lapsen kautta koettu ilo on miljoonakertainen ilo...

Mä olen jo pitkään halunnut kanoja, mutta meidän asukasyhdistys kieltää siipikarjan pitämisen ja se nyt on tavallaan ollut se pienimuotoinen este. Eilen oltiin leikkimässä mun ystävän Stefin farmilla ja haaveilin taas kanoista ja Stef ehdotti että otettaisiin kanoja ja kun ne olisivat tarpeeksi isoja ne voisivat asustaa heidän kanalassaan. Tuumasta toimeen ja tänään sit ajettiin ostamaan kananpoikia ja meille muutti Daisy, Donald ja Barbara. Nyt mulla on kädet kyynärpäitä myöden ristissä että nämä eläinlapset selviää ja kasvaa... 30% kananpojista kun ei selviä kovin pitkälle.

M:aa on vaikeeta pitää poissa meidän autotallista kanahäkin luota kun se vaan sylittelisi ja hoivaisi kanavauvojaan. Just nyt neiti piirtää kanoilleen kuvia kun kanaset on päikkäreillä. Mähän nyt hoivaan melkein kärpäsiäkin, mutta M. M ei ole vielä koskaan erityisemmin välittänyt yhdestäkään elollisesta olennosta joten on pakko myöntää että olen vähintäänkin yllättynyt. Iloisen ja onnellisen yllättynyt – ihanaa, mahtavaa, upeeta!


Mikä näistä roduista ois se paras ja oikea?

Meille tulee Welsummereita ja yksi Australorp







Muutenkin tänään on ollut HYVÄ päivä. No, M nyrjäytti nilkkansa ja se on nyt suloisessa vaaleanpunaisessa paketissa, mutta muuten. Aamukahvi rauhassa rakkaan, rakkaan ystävän kanssa – voi miten mun tuleekaan sua ikävä kun lähdet taas... Kananhakumatka Stefin kanssa ja muutenkin, hyviä viboja – pitkästä aikaa. Musta tuntuu että olen hymyillyt koko päivän.


...

Eilen ne oli taas terapiassa harjoitellut tunnetilojen tunnistamista ja  erilaisiin tunnetiloihin liittyviä ilmeitä. En voinut olla nauramatta kun psykologin huoneesta hyppi ulos tyttönen aivan käsittämätön irvistys naamallaan ilmoittaen olevansa innoissaan... ehkä ne ilmeet siitä vähitellen saadaan ”hiottua” tai ”laimennettua” tavallisemmiksi. Kun mä juttelin terapeutin kanssa ei M ollut taas kahta sekuntia paikoillaan ja Dr Hollykin totesi, että M harvemmin on hetkeäkään paikoillaan myöskään vastaanoton aikana... sinä meidän puhuessa pieni pyryharakkani keinui tuolillaan jalkojen osoittaessa kattoa ja lattiaa ja taas sivuttain ja eteen ja taakse ja ylös ja alas...

...ja matkalla terapiasta kauppaan sovittiin, että tankataan ensin ja mennään siitä kauppaan ja kun järjestys matkan aikana vaihtuikin kuului takapenkiltä; ”Mamma, I don’t like this, I don’t like it when we change plans, I don’t like it, we need to stick with what we agreed on.” Uutta tässä on sanallinen ilmaisu suoran raivarin sijaan, meillä siis edistytään ihan oikeesti vaikka näin kesällä on ollutkin tunne, että mennään lähinnä takaperin.



2 kommenttia:

  1. Ihana M ja mä oon kyllä aivan sanaton. Vai vielä kanojakin??? Tähän se silmiään pyörittelevä hymiö;)

    Mutta hymyt on hyviä, lisää niitä teidän perheelle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottkai me tarvitaan vielä ne kanatkin ;)

      Poista

Rakastan kommentteja, kysymyksiä ja kaikenlaisia näkemyksiä... feel free!