Päivä 117 - hatara yritys palata arkeen

Me yritetään päästä takaisin rutiineihin ja arkeen. Me yritetään tehdä M:n elämästä taas tavallista. L on edelleen kotona ja vie ja tuo ja hoitaa lapsia, mutta meillä on myös playdateja ja normaalit terapiat. Mun sairastuminen yhdistettynä 4th of July viikkoon oli aika lähellä katastrofaalista tilannetta... toivottavasti tämä hatara viritelmä normaalista auttaa edes vähän. Mä yritän luoda lukujärjestyksiä ja aikatauluja tyhjästä, suunnittelemattomasta elämästä. Onneksi jokaisessa päivässä on ainakin se yksi kiinnekohta – terapia.

Keskiviikkona vatkataan taas, onneksi ei niinkään M:n arkea, mutta kuitenkin. Uusi ihminen meille asumaan kahdeksi viikoksi. Tai siis onhan ne tavanneet, M oli ekalla kerralla 6 viikkoa ja tokalla 13kk – siis M:lle uusi. M:lle syy pingottaa ja yrittää ja suorittaa, kunnes ei enää jaksa ja homma leviää käsiin – taas. Niin se aina menee, ehkä se on helpompaa kun tietää mitä on tulossa. Kauanko se jaksaa? Päivän, kaksi, kolme? Veikkaan että ekat viis päivää... voi kestää pidempäänkin. Tai ehkä nämä kaoottiset puolitoista viikkoa on ajaneet sen siihen pisteeseen että se romahtaa jo päivässä tai kahdessa.

Lapset rieuhuu jossakin, O itkee. No, ainahan se itkee... teen just niin kuin ei pitäis... K on meidän ”trouble maker”, O on itkupilli... sanon sen myös ääneen ja sanoista syntyy itseään toteuttava totuus. K on aina arestissa ja O itkee. Nelikymppisenä ne istuu terapiassa, tai O istuu terapiassa ja K varmaan vankilassa ja miettii miten ne kasvatettiin näin...

K on meidän lapsista se jota on helpoin rakastaa – kaikkien. Se on sellainen iloinen, maailmaa syleilevä pieni mies joka nyt vaan aina joutuu pulaan. Vanhempana se oppii selittämään itsensä ulos tilanteista, hymyilemään ja selittämään. Kun K kokee tulleensa kohdelluksi väärin koko maailma kuulee ja näkee sen ja K:tahan kohdellaan aina väärin jos K:lta kysytään. Ehkä siitä tulee urheilija, jalkapalloilija, se joka makaa maassa ja esittää loukkaantunutta jos joku juoksee ohi. Se on teatraalinen, sen taidon se osaa.

O on mun pyöreä ihana pullamössö. Paksu ja nälkäinen ja rutistettavan suloinen. Se on mammanpoika, mun kulta. Hidas ja kömpelö ja sydän täyttä kultaa. O ei tappele tai töni, O ei kosta, O itkee kun O:ta kiusataan ja O:ta kiusataan usein... kaksi yhtä vastaan. O muistuttaa monella tapaa M:aa. Se tykkää leikkiä yksin, järjestellä asioita ja kelata juttuja. Katsoo miten auton pyörät pyörii. Sillä on kuitenkin se sosiaalinen palikka joka M:lta puuttuu, se pystyy ottamaan yhteyttä muihin – halutessaan.

Tein eilen liikaa, viikkasin pyykkejä, paistoin istualtaan lettuja, tein leipätaikinan... tänään en jaksa mitään, istun ja hengittelen. Jokainen päivä voin kuitenkin vähän paremmin kuin edellisenä. No, tänään huonommin kuin eilen.