Päivä 131 - jonoja

Maanantaiaamu, siis oikein isolla kirjaimella... aamu on niukin naukin alkanut ja meillä on jo siivottu kissan oksennuksia lattialta, luututtu kaatuneita mehuja, taitettu peistä pukeutumisesta ja viimeinkin saatu neiti autoon... kohta pitäis meidän muittenkin olla siinä toisessa autossa, valmiina hakemaan M puheterapiasta. Sieltä ystävän kanssa aamukahville ja takaisin kotiin. Tänään meillä maataan pitkin sohvia ja lattioita, katsotaan telkusta elokuvia, syödään popcornia eikä tehdä yhtään mitään – no ehkä saatetaan vähän ajella junilla ja autoilla. Me ollaan kaikki väsyjä.

Kahvilan kautta puistoon ja puistosta kotiin. Pojat ”unille” M balettipukuun, telkku päälle ja mamma sohvaan ihan oikeille unille... Kaksi tuntia myöhemmin olkkarin pöytä näytti tältä:

...tätä ei enää lasketa liikenneleikiksi ja ruuhkaiseksi parkkipaikaksi KOSKA mukana jonossa on myös kaikki telkkarin kaukosäätimet ja mun puhelin (jonka tosin poistin rivistöstä saadakseni kuvan). Tässä TOINEN syy unohtaa liikenneleikkiteoria...

Se eilinen jumalanpalvelus... ei joo tosiaankaan noudattanut sitä perinteistä käsitystä aiheesta, tai siis luterilaista käsitystä... ei virsiä, ei liturgiaa, ei alttaria, ei harrasta tunnelmaa... Kirkon aulassa oli tarjolla ilmainen aamiainen kahveineen ja minäkin astelin istumaan kahvin kanssa... alkuun kolme gospel rock biisiä livenä (ilman sitä elokuvista tuttua jammaavaa kuoroa), siihen putkeen leiriläisten esitys ja tämän jälkeen pappi saapuu paikalle, istuu tuolille näyttämölle farkuissa ja t-paidassa ja puhuu... puhuu 40 minsaa putkeen, enkä kertaakaan katso edes kelloa. Loppuun vielä neljäs biisi ja ”all done”... pihalle grillailemaan ja juttelemaan tuttujen kanssa, lapset riehuu pihan pomppulinnoissa, kyllä monikko – niitä oli viisi. M oli alkukitkan ohitettuaan innostunut pyhäkoulusta ja kysyi ekana pääseekö sinne uudestaan... voitais vaikka mennäkin, sais L:kin sunnuntaiaamuisin vähän omaa aikaa, eikä vähän Jumalan sanaa kai kellekään pahaksi ole.