sunnuntaina, heinäkuuta 15, 2012

Päivä 123 - valmiina, paikoillenne... hep!


Huomenna alkaa M:n eka kesäleiri, mua hirvittää ja niin taitaa hirvittää sitäkin. L on sen luvannut hoitaa puheterapiasta leirille ja leiriltä takaisin kotiin A sedän huomiin. Mä yritän muistaa täyttää kaikki lomakkeet ja pakata kaiken tarvittavan ja saada L muistamaan mitä kaikkea sen pitää muistaa siellä leirillä niille kertoa. Mm. se että M on autisti ja että se pelkää yleisiä vessoja ja palohälytyksiä ja...

Mun aamu kuluu K:n kanssa toimintaterapian arviossa ja taas eilisen perusteella voin vaan todeta että sille on kyllä käyttöä. Tolla pojalla kun ei oikeasti ole minkäänlaista itsesäätelykykyä, se ei osaa edes ujostella nyt kun siltä on se kehitystasoinen vierastaminen haihtunut vaan jätkä juoksee sisään juhliin ja halaa tuiki tuntemattomia ihmisiä ja kiipeää sylistä toiseen. Tosi suloiseltahan se vaikuttaa kaikista mummoista ja vaareista ja muista vanhemmista, mutta mua se kyllä vähän hirvittää. Tää sama lapsi kun oikeesti lähtis ihan kenen tahan sa mukaan tai jopa yksin ja vilkuttaa vaan iloisesti et ”bye, bye, mamma”. Se ei tunnu tarvitsevan unta vaan herää aamuyöstä ja jaksaa painaa koko päivän kunnes melatoniinin avulla nukahtaa taas muutamaksi tunniksi... Se ei ole koskaan paikallaan, ei edes sylissä, ei telkkua katsoessaan, ei koskaan – ikiliikkuja.

O nukkuu yläkerrassa kun K on sen repinyt pystyyn ennen kukonlaulua nyt kun ne jakaa huoneen A:n ollessa täällä. O tarvitsee unta ja rauhaa ja se on puhdasta kiukkua paketissa kun ei saa tarpeeksi unta ja kun O kiukuttelee, sitä ei kestä kukaan. Noin muutenhan se on lapsi joka on tyytyväinen, kunhan se saa ruokaa ja unta ja oman rauhan.

Nyt on kuitenkin vasta sunnuntai ja me ollaan tässä istuttu rauhassa aamiaisella aikuisten kesken kun lapset ehti jo syödä ennen miesten heräämistä ja yksi lapsista nukahtaakin. M ja K tappelee kotoisasti olkkarissa ja... elämä on hyvää ja kaunista.



2 kommenttia:

  1. Jaksamista! Muista levätä! J

    VastaaPoista
  2. Tsemppiä pienelle leiriläiselle <3 Ja lepoa sulle!!

    VastaaPoista

Rakastan kommentteja, kysymyksiä ja kaikenlaisia näkemyksiä... feel free!