Päivä 115 - autisti ja sen Koira

Viimeinen viikko on vienyt M:aa kolmisen kuukautta takaperin ja meistä on taas vaihteeksi tullut äärimmäisen vaikean ja intensiivisen lapsen vanhemmat, sellaisen joka ei pärjää hetkeäkään ilman 100% huomiota, sellaisen joka ei pysty jakamaan vanhempiaan – tai no mua -  sellaisen joka ei kestä pienintäkään ryppyä omassa sisäisessä aikataulussaan, sellaisen jolla on oma maailma johon se odottaa muiden sopeutuvan - ei toisinpäin.

M haluaa vain ja ainoastaan olla mun kanssa ja tehdä asioita mun kanssa ja haluaa että mä teen niitä asioita mitä se haluaa, siinä järjestyksessä kuin hän haluaa ja sillä intensiteetillä ja kestolla jonka hän valitsee. Se haluaa ja se ei halua ja taas haluaa ja ei halua ja sit taas haluaa... Ristiriita astelee kehiin a) siinä etten mä edelleenkään ole kovin hehkeessä kunnossa ja b) meillä on kaksi muutakin lasta. En pysty enkä jaksa joustaa ja sovitella ja niinpä meillä riehutaan ja raivotaan ja tapellaan. En jaksais sitäkään.

Ja sitten se Koira. M pudotti iltalääkkeensä lattialle ja toi pölvästihän otti ja söi sen. Siis eläin joka ei normaalisti pillereitä niele kuin väkivalloin, onnistui tietysti just tänään ja tämän kyseisen pillerin nielemään sen kahden sekunnin aikana joka mulla meni ehtiä väliin siitä viereiseltä tuolilta kuultuani sen lääkkeen napsahduksen puulattiaan – gone! Ei muuta kuin eläin tiskialtaaseen, kaapista lasi ja siihen kaksi kukkurallista ruokalusikallista suolaa ja päälle tilkka lämmintä vettä... välillä vähän tukea itselle siitä altaan reunasta kun henkeä ahdistaa ja siitä kumoten suolavesi vastustelevan Koiran kurkusta alas. Rakkiparka L:n kainaloon ja juoksumarssia yläkertaan kylppäriin ja oksentamaan... Epäilemättä Koiralle itselleen jäi epäselväksi mistä moinen väkivaltainen yritys tappaa se täysin yllättäen.

Lapset on sängyssä, L lähti ajelulle katto auki – haistelemaan kesäillan tuoksuja... se ei edelleenkään päästä mua rattiin, joten mä haistelen sohvaa ja viinilasia ja tietokonetta. Sen esimies oli laittanut viestiä että L saa tehdä töitä kotoota niin kauan kuin on tarvis. Onneksi sillä on vihdoin esimies jolla on itsellään pienet lapset ja joka ymmärtää mitä tapahtuu taloudessa jossa lasten äidistä tulee yhtäkkiä seiniä pitkin hiiviskelijä.

Just nyt en jaksais autistista lasta. Just nyt, kun ihan tavallisessakin saattais olla vähän liikaa... Just nyt en jaksais adhd lasta. Just nyt, kun yhdessäkin olis tarpeeksi... ja se Koira – just nyt!