Päivä 23

Koska ollaan lomalla enkä pääse julkaisemaan näitä tekstejä tulee se edellinen kirjoitus luettua ja valehtelematta nyt tuli mieleen, että ehkä se pitäisi jättää julkaisematta. Jätän sen kuitenkin ja jatkan vaan uudella päivämerkinnällä.

Luin eilen sitä kirjaa taas eteenpäin ja tajusin, että meillähän on käsissämme avain kaikkeen koulun suhteen. M on jo IEP:n (yksilöllinen opetussuunnitelma) piirissä ja meitä ei siis voi vain sysätä johonkin vaan koulun on pakko tarjota M:lle niitä palveluita joita me vanhempina yhdessä hoitotiimin kanssa katsotaan M:n tarvitsevan. Kirjassa sanottiin, että IEP:n saaminen autisminkirjon lapsille on vaikeaa koska lapsella ei ole kehitysvammaa, eikä välttämättä varsinaista kognitiivista kehitysviivettä, kuten ei M:lläkään.  Ehkä – toivottavasti – tilanne ei siis olekaan ihan niin synkkä koulutilanteen kannalta.

L halusi ostaa uuden grillin ja sellaisen kaasulämmittimen meidän pihalle ja niinpä lähdimme ostoksille (Oregonissa ei tarvitse maksaa  Sales Taxiä toisin kuin meillä kotona ja isojen asioiden ostaminen näiltä lomilta kannattaa). Oltiin istuttu autossa viitisen minuuttia kun minä olin jo valmis kääntymään takaisin... selvästi meidän suunnitelma ei sopinut M:lle ja/tai stressasi koska koko lyhyt ajomatka meni poikien kiusaamiseksi ja itkettämiseksi eikä tilanne parantunut lainkaan perille päästyä. Tunnin kuluttua olimme sitä mieltä yhdessä L:n kanssa että jos joku ehdottaisi M:lle lääkitystä niin varmaan perheen hyvinvoinnin takia harkittaisiin asiaa.

L on sitä mieltä että tilanne menee koko ajan huonompaan suuntaan, siis ei vaan täällä lomaillessa vaan ihan muutenkin ja että joulusta asti ollaan menty alamäkeä ihan valtavaa vauhtia. Pakkohan mun on myöntää ettei meidän elämä kovin kivaa ole tällä hetkellä kun lomakin menee stressatessa M:n käytöstä ja jopa toisen nukkuessa odottaessa kauhun vallassa että koska se ottaa ja herää.

Jotenkin oltiin kai ajateltu että koska tämä nyt kuitenkin on jo seitsemäs kerta meidän perheelle tässä samassa paikassa, samassa talossa niin ympäristö olisi M:lle tuttu eikä välttämättä kovin stressaava. Selkeästi oltiin väärässä ja mä saan kohta vatsahaavan kun yritän ennakoida ja varautua, estää ja ennaltaehkäistä konflikteja, pitää pojat hengissä. Tämä tilanne uuvuttaa mut täysin ja toivon ja rukoilen salaa että siitä toimintaterapiasta saadaan hyötyä ja iloa, muuten en jaksa.