Päivä 22

Multa kysyttiin taannoin että kumpi on haastavampaa, kaksoset vai autistinen lapsi. Vastasin silmää räpäyttämättä että tietenkin se autistinen lapsi. Kysyjä oli yllättynyt ja ehkä hämmentynytkin mun valinnasta – miksi? Onhan pojissa töitä, ja ne riehuu ja häiriköi ja keksii kaikkea järjetöntä, mutta silti niihin saa toisenlaisen kontaktin ja niiden kanssa on olemassa dialogi jotenkin eri tapaan kuin M:n kanssa, tai siis onhan meillä M:n kanssa dialogi, mutta se on toisenlainen ja usein aika hauskakin. Suuria sanoja joista mulla ei rehellisesti ole aavistustakaan mistä tämä nuori nainen ne poimii. Kaiken kaikkiaan kuitenkin M aloittaa aina keskustelun valitsemastaan aiheesta ja toisinpäin ei voida tehdä. Usein M on myös täysin omissa maailmoissaan omine ajatuksineen. Alla kuitenkin pätkä eilen käymästämme keskustelusta.

Mia: Mamma

Minä: Niin

M: Me ollaan maanpaossa

Minä: Ai? Kuinka niin?

M: Koska me ollaan täällä lomatalossa eikä kotona.

Minä: Aha.

Jään miettimään mistä moinen sana on tullut ja onko M:llä aavistustakaan siitä mitä se tarkoittaa, tai siis onhan sillä ainakin jollakin tasolla kun kerran ymmärtää että silloin ei olla kotona.

Rantaelämä on ihanaa, ulkoilua ja raitista ilmaa, kävelyä ja lorvimista, kaikki on jotenkin rennompaa vaikka ihan samalla tavalla vaikka se ruokakaupassa käynti rassaa ja raastaa meidän kaikkien hermoja. M haluaa tietää missä järjestyksessä asiat tehdään, yritetään luoda järjestystä ja jopa pysyä siinä – ihan yleisen rauhan nimissä.

Illalla sängyssä luen taas kirjaani. M kysyy mitä mun satukirjassa luetaan ja kerron, että siinä kerotaan miten minä osaisin olla parempi vanhempi hänelle. M kommentoi asiaa – Oi! Kirja ahdistaa mua. Olen päässyt lukuun jossa kerrotaan autistisen lapsen koulunkäynnistä. Olen kirjoittajan kanssa samaa mieltä siitä että ns. ”mainstream” on M:lle todennäköisesti paras vaihtoehto (siis sijoitus tavalliseen luokkaan, tavallisten lasten sekaan) ja samalla olen kauhuissani tulevista ongelmista... opettaja ei ehkä tule ymmärtämään M:n erityispiirteitä, opettajan mielestä M on laiska, hankala ja itsepäinen, opettajalla ei ole aikaa M:n erityistarpeille. Mun tehtäväksi jää pitää M:n puolta ja kuin nuorallatanssija olla siinä samassa pyllistämättä koulun suuntaan jotta tilanteesta ei tule entistä vaikeampi... Kauhukuva toisensa jälkeen nousee mun silmiin ja henki ei enää kulje. Yöllä näen painajaista jossa yritän opettaa ryhmää sekalaisia lapsia jotka ovat pilvenpiirtäjän erikerroksissa ja yritän juosta portaita edestakaisin. O on lääkärin vastaanotolla talon katolla ja saa oksennuslääkettä, mutta hänelle ei anneta astiaa oksennusta varten... Isoon luokkaan siirtymiseen on vielä ainakin vuosi, siis lukuvuosi, ja jo nyt pelkään kuollakseni.