lauantaina, maaliskuuta 31, 2012

Päivä 17


Uusimman tutkimuksen mukaan yksi 88 lapsesta on autistinen ja minun lapsistani näitä lapsia on YKSI. Tarvetta seurantakäynnille ei ole. Tiimin sanomaa: ”Hiljainen ja vakavamielinen nuorimies” ”Kohtelias ja hyvin kasvatettu poika””Harvemmin me täällä saadaan nähdä näin vähän autistisia lapsia” O ohjattiin puheterapiaan kielen kehityksen viivästyneisyyden takia.

Illalla avattiin pullo kuohuvaa ja juhlittiin.

PECS kommunikaatio tuntuu auttavan meidän arkea. M tykkää lukea kuvista ohjeita ja jaksaa jopa noudattaa kuvasarjoja, jopa L huomaa että niistä on apua eikä vastusta. M on väsynyt ensimmäisen oikean kouluviikon jälkeen ja konflikteja on jatkuvasti. M tuntuu hakevan konfliktia... leikkaan aamupalan paahtoleivän piparkakkumuotilla ympyräksi, M haukkaa leivästä palan ja alkaa vaatia uutta koska se ei enää ole ympyrä. Mä ymmärrän ettei toinen tahallaan yritä saattaa mua raivon valtaan mutta silti mua ärsyttää. Ensi kerralla taidan leikata ne valmiiksi suupaloiksi pienemmillä muoteilla niin M voi rauhassa syödä säännölliset leipänsä. Väsyneellä lapsella kaikki korostuu, KAIKKI.

Yläkerrassa tapellaan, M haluaa olla yksin, K ei usko ja yrittää väkisin tunkea huoneeseen ja saa turpiinsa. Vajaa kaksivuotiaan raivo on äänekästä ja kokonaisvaltaista, kuulen kuinka poika makaa lattialla, huutaa ja potkii. Muutamaa minuuttia myöhemmin alakertaan saapuu hymyilevä poika.

Se puhdas ilo ja onni jota tunsin eilen lähtiessäni lastensairaalasta kotiin pienen poikani kanssa oli kokonaisvaltaista, syvää ja aitoa. Mä toivoin että se olis kantanut pidemmälle, se kantoi mua eilen koko päivän, mutta tänään se on poissa. Toki olen edelleen syvästi onnellinen siitä että O ei ole spektrillä, mutta silti tänään on taas tavallista ja M tavallista hankalampi.

4 kommenttia:

  1. Oi, tuttua meilläkin! Haukattu leipä on pilattu leipä:) miten se sanonta kakun syömisesta ja säästämisestä menee...;)
    Ihanaa kun o sai noin hyvän arvion. Nyt sun täytyy varoa ettet tee vielä 86 lasta!
    M on ihan mahtava tyttö ja sä olet aivan huippu äiti ! Mä oon yksin pienten kanssa kun T:t on miesten risteilyllä ja mietin nukuttaako väsyttämätön antihistamiini jos sitä antaa riittävästi ... J

    VastaaPoista
  2. Hienoja uutisia! Yksi asia vähemmän sinulle murehtia. Ja M:llä helpottaa väsymyskiukku varmasti jo lähitulevaisuudessa kun uuden jännitys koulusta haihtuu! Tsemppiä lähettelee SG:n TP eli M :) Ota siitä sitten selvää...

    VastaaPoista
  3. ^^opettajan arvoitus ratkaistu;)

    Hyvä O! Teillä varmaan sama homma, kuin mihin Onnenpeikko oli havahtunut. Pitää koittaa muistaa, että erimunaiset kaksoset on samaan aikaan syntyneitä sisaruksia. Eli antaa aikaa eriluonteisille poikasille kasvaa ja kehittyä (ja sehän se vasta helppoa onkin toteuttaa:D:D). Mutta huojennus tosiaankin diagnoosittomuudesta suloiselle O:lle <3

    Pakko kommentoida noihin leipiin: Aikoinaan vaihtarivuotenani olin joka päivä yhden tunnin koulun "eskarissa" yhden tunnin auttamassa. Siellä oli lapsilla eväinä sellaisia settejä, joissa suupalan kokoiset leipä/juusto/kinkku-systeemit oli ympyrä/kolmio/neliö ja sit jokaisesta sai koottua "oman tornin". Muhun ne teki lähtemättömän vaikutuksen;)

    Haleja teille ja terkkuja L:llekin, kun pitää susta huolen!

    VastaaPoista
  4. Ihania ootte kaikki kolme! Pus!

    VastaaPoista

Rakastan kommentteja, kysymyksiä ja kaikenlaisia näkemyksiä... feel free!