Päivä 69 - ABA taas

Tiesinhän mä että vakuutusyhtiö ja L:n työnantaja hyväksyy sen ABA:n, mutta nyt kun se sähköposti viimeinkin tuli tuntuu se ihan mielettömän hienolta. Me ihan oikeesti saadaan meille kotiin ihminen jonka työ on opettaa M:lle ja meille kaikille yhteispeliä... Tällä hetkellä mä olen taas hiljaisena kiitollisuudesta, eihän tähän olis kenelläkään tavallisella ihmisellä rahaa ja mahdollisuutta, ei siis meilläkään ilman vakuutusta ja itse asiassa L:n työnantaja tän kai kustantaa ihan itse... Nyt sitten vaan se käytännön puoli eli mihin väliin me tungetaan kuusi tuntia ABA:ta viikossa? Kesällähän se ei ole ongelma, mutta mitenkä kouluvuoden aikana? Keskiviikkona ja maanantaina? Muuten mennee yötöiksi... No, ABA onneksi pääsäntöisesti tapahtuu meillä kotona. ABA koordinaattori lupasi tänään palata aikatauluasiaan kun on ensin jutellut sen meille valitun ABA terapeutin kanssa.

Noa kirjoitti eilen M:lle lähetteen lasten pelkotiloihin ja ahdistukseen erikoistuneelle psykologille. Lisäksi se halusi vielä uudelleen palata siihen ahdistuslääkitykseen, etenkin kun näyttää siltä että mitä paremmin meillä nukutaan sitä enemmän löytyy voimia kaikelle sille, ei niin toivotulle ja kaivatulle käyttätymiselle. Sinne superpsykolle on vuoden jono, ja viimeyönä, mun unessa me päästii sinne peruutuspaikalle. Tosiasiassa mä kyllä ennemminkin toivon sitä vaihtoehtoa B eli että täältä meidän kulmilta löytyis joku pätevä ihminen ja säästyttäis muutamalta ajomaililta... tonne lastensairaalan autismiklinikalle kun meiltä kuitenkin ajelee autonvaihtoineen vajaan tunnin (mun jättiläinen ei mahdu sinne parkkipaikalle, mutta sen olen jo tainnutkin kertoa).

M hyppäsi taas aamulla reippasti bussiin ja bussissa odotti C, vieressään tyhjä paikka mun tyttöä varten... mä en vaan osaa lakata hehkuttamasta tätä kun se vaan on niin ylisöpöä että nämä kaksi lasta on löytäneet toisensa. It REALLY warms my heart. Siis onhan se aina ihanaa kun oma lapsi löytää ystävän, mutta silloin kun ne ystävät on kortilla ja muutenkin on vaikeuksia edes puhua kenellekään, on se jotenkin VIELÄ hienompaa ja ihanampaa.