Päivä 54

Puheterapia, opettajainkokous, M kouluun, pojat päikkäreille, aitapoika hommissa... maanantai siis. Mä rupeen kulkaa vetämään vauvamuskaria syksyllä, hauskaa ja hullua ja mä oon tosi innoissani.

Eilinen päivä on taas  yksi niistä päivistä mitkä on syytä kirjoittaa ja kirjata muistiin... K:n ja O:n metkut numero 27 ja 28 – en mä oikeesti tiedä mikä numero, mutta joku kuitenkin. 

#27 Koska aitapoika rakentaa aitaa vasta tänään lähetettiin pojat sisälle ulkoilemasta karkailun äityessä hallitsemattomaksi, ja koska minä laitoin keittiössä päivällistä lykkäsin pojat portin taakse olkkariin. Ihmeen iloisesti siellä leikittiin ja vaan vähän kiukuteltiin saippuakuplia joita M puhalteli L:n kanssa pihalla... no kaikki päättyy hillittömään rysähdykseen ja minä hätiin rientäessäni (sen muutaman askeleen matkan) pohdin jo kuumeisesti, että mitä siellä on edes voitu saada aikaan, kun meillä alkaa oikeasti olemaan melko japanilaistyylinen sisustus... GSM-signaalinvahvistinhan se siellä pois seinästä revittynä ja sen johdon mukana lähti sitten jalkalamppu ja pari järkyttävän painavaa – siis niin painavaa ettei pojat niitä jaksa edes nostaa - kynttilänjalkaa kynttilöineen lattialle... lampun varjostin rikki ja toinen kynttilänjaloista rikki. GSM-signaalinvahvistin edelleen ehjä, mutta irti seinästä.

#28 Päivällisen jälkeen siirrytään yläkertaan... mä vaihdan kaikkiin sänkyihin lakanat ja lapset leikkii yläkerran loftissa. Kuulen miten M käy vessassa enkä ajattele asiaa sen kummemmin. Pian kuuluu O:n hillitön poru ja mä ryntään paikalle pelastamaan tätä pulassa olevaa lasta ja löydän pojan liukastelemasta vessan lattialta. Lattia ja pojat ja seinät ja kaapit ja pyyhkeet ja matot ja... on yltäpäältä kookosöljyssä. Meillä käytetään kookosöljyä talvisin rasvaukseen ja sitähän siellä oli sitten harjoiteltu. Rasvattu lattia vaan oli sen verran liukas ettei siellä enää pysynyt pystyssä ja sekös miestä harmitti. Poika vaatteineen päivineen suihkuun – O huutaa henkensä edestä koska vihaa suihkua ja L yrittää putsata jälkiä. Lattia on edelleen, kolmen eri pesuaineen jälkeen rasvainen ja liukas ja suojasin sen paremman puutteessa vanhalla pyyhkeellä. O:n hiuksissa on myös hieno rasvainen kampaus useammasta pesusta huolimatta...

Autismin hyviä puolia meidän perheessä osa 2. M rakastaa sääntöjä eikä koskaan rikkoisi niitä eikä M:lle näin ollen olisi koskaan tullut mieleenkään ottaa rasvapurkkia ominpäin ja levittää sitä ympäri maailmaa. Tero ja Tero ovat toista maata... luovia ja kekseliäitä. L:n on vaikeaa kestää poikien luovuutta ja kekseliäisyyttä ja mun on vaikeeta kestää L:n reaktioita. 

Takaisin tähän päivään...

M haluaa karhun. Ei siis nallea tai leikkikarhua, vaan oikean pienen karhun. Viimeyönä meillä nimittäin taas pelättiin yhdessä kojootteja toista tuntia ja aamiaisella se sitten tuli: ”Mamma, voitko sinä ostaa karhun, ihan pienen mutta oikean?” – ”En voi, karhuja ei voi osataa kaupasta, karhut asuu metsässä ja ne on isoja.” – ”Oi!” M sanoo ”Oi” aina silloin kun ei tiedä mitä sanoa, tai joskus M vaan vaihtaa puheenaihetta ja puheterapeutti sanoi tänään, että siihen pitäisi hellävaroen puuttua ja osoittaa, että M:n vastaus ei mitenkään liity esitettyyn kysymykseen tai käynnissä olevaan keskusteluun. Silloin kun M:aa pelottaa tai ahdistaa, M haluaa minut – ”Mamma, minä haluan sinua” tai rakastaa ”Mamma, minä rakastan sinua”... näistä kahdesta lausahduksesta voi päätellä että M tarvitsee apua tai että häntä pelottaa. Terapiassa yritetään opettaa M:aa ratkaisemaan ongelmia ja pyytämään tarvittaessa apua.

Mä huomaan että päivä päivältä autismi ahdistaa mua yhä vähemmän ja vähemmän. Siitä on tulossa kovaa vauhtia osa meidän elämää ja arkea. Mä tiedän että ahdistus ja suru säntäävät taas kimppuun jostakin puun takaa, mutta itse autismi ei enää tunnu niin pahalta. Kyllä mua edelleenkin pelottaa tulevaisuus ja haluaisin tietää mitä meillä on edessä, mutta autismi itsellään alkaa tuntua jo tutummalta. Miten tutulta se tuleekaan tuntumaan kun sata päivää on täynnä? Mä alan taas näkemään metsän puilta, mun ihanan tyttäreni sen suuren surun lävitse. Se on ihanaa!

Mä suunnittelen jo, suunnittelen uutta blogia siihen kohtaan kun ne sata päivää tulee täyteen.