Päivä 67 - ylilyöntejä

Kun luontainen tai sisäsyntyinen sosiaalinen toimintamalli puuttuu tulee niitä sosiaalisen kanssakäymisen sääntöjä opetellessa väistämättä välillä ylilyöntejä. M:n edistyminen on niin vauhdikasta ja ihanaa ettei siinä pysy perässä ja varmaan vähän hitaammassakin tahdissa oltaisiin tilanteissa joita ei osattu ajatella tai ennakoida.

Kaikki kai alkoi siitä huomautuksesta että mun pitää katsoa M:aa kun hän puhuu mulle, siitä mistä tässä taannoin kirjoitin...Perjantaina koulubussista poistuessa jokainen matkustaja käytiin yksitellen hyvästelemässä. Heipat bussin ovelta ja kiitos Ms Gaylelle olisi ollut ihan riittävää, mutta lapsia oli bussissa kuitenkin vain muutama ja nekin M:n koulukavereita ja varmasti se teki omalla tavallaan ihan hyvääkin heille, enkä muutenkaan jotenkin tajunnut tilanteessa opastaa, se vaan oli niin kamalan herttaista. Tänään kuitenkin lähtiessämme kotiin synttäreiltä M yritti noudattaa samaa koulussa, SNAPsissä opittua ja opeteltua mallia hyvästelemisestä, mutta koska kukaan - me tyhmät vanhemmat mukaanlukien - ei ollut tullut kertoneeksi että juhlista lähtiessä riittää että hyvästelee päivänsankarin vanhempineen ja muille riittää vain moikat ovelta, kiersi M jokaisen juhlavieraan läpi ja tarvittaessa miltei tarttui ihmisiä raivelista saavuttaakseen katsekontaktin ja sanoakseen näkemiin... eikä niitä vieraita muuten ollut ihan vähän. Siinä missä me vanhemmat oltiin aivan hillittömän ylpeitä, yllättyneitä ja hitusen huvittuneitakin tästä uuden tiedon ja opitun toimintamallin täyteenpanosta oli osa juhlavieraista – ne jotka ei meidän perhettä tunne – ehkä vähän hämmentyneitä tilanteesta. Kumpikaan meistä ei myöskään osannut tätä tilannetta keskeyttää kun se vaan tuli niin puun takaa ja täytenä yllätyksenä. Tämä oli ensimmäinen kerta koskaan kun M hyvästeli juhlista poistuessaan yhtään ketään.

Nämä edellä mainitut synttärit oli myös ensimmäiset isommat kemut missä M juoksi ja leikki ja hyppi pihalle vuokratussa pomppulinnassa. Joo, ei leikkinyt sen kummemmin kenenkään kanssa, mutta oli mukana ja piti hauskaa, enkä mä tiedä leikkikö niistä muista lapsistakaan kukaan sen kummemmin kenenkään kanssa - kunhan riehuivat. Se entinen, meille tutumpi M olisi istunut mun sylissä kieltäytyen menemästä yhtään mihinkään tai ehkä halunnut mennä mutta vaatinut mut mukaan hyppimään. Tällä kertaa mä sain nauttia kuohuvaa muitten aikuisten kanssa ja yrittää estää O:ta syömästä itseään hengiltä. O:lla kun on tapana lastenjuhlissa parkkeerata itsensä ruokapöydän lähistölle ja syödä vähintään oman painonsa verran pretzeleitä, kultakaloja, melonia, juustoa, nakkeja, leipiä, keksiä, pullaa, sipsejä...

Mun pitää siis oppia toimimaan sosiaalisissa tilanteissa nopeammin, auttaa ja opastaa. Tämä on vaan meille kaikille niin uutta - ihania uusia opittuja asioita ja aivan hillittömän ylpeä äiti, ylilyönneistä huolimatta.