Päivä 52 - eläintarhassa... siis kirjaimellisesti

M oli innoissaan eläintarhaan lähtemisestä ja me vähän ihmeteltiin kun se oli niin kovasti menossa katsomaan lintuja... kuinka moni lapsi haluaa erityisesti nähdä ne eläintarhan linnut? Autossa yritin jutella, että siellä on karhuja ja kirahveja ja tiikereitä, leijonia jne. Takapenkiltä kuuluu että ”Joo, mutta mennäänhän me katsomaan niitä lintuja...” Eläintarhan portilla saadaan kartta ja M katsoo kartasta heti pöllön ja sanoo haluavansa nähdä lintuja. Lähdemme siis kävelemään kohti lintuja ja matkalla pikaisesti ihailemme ne seeprat, virtahevot, kirahvit, apinat, elefantit ja muut vähemmän tärkeät eläimet saapuen lopulta papukaijatalolle. Sillä hetkellä kun astumme taloon sisään muistan, muistan että M on ollut siellä ennenkin – ollessaan noin 15kk vanha – ja muistaa siis että siellä saa maksusta syöttää pikkupapukaijoja. Tämän takia meillä oli siis niin kiire lintutaloon... miten on edes mahdollista että se muistaa, mutta kyllä se vaan muistaa. Ostamme siis ruokatikkuja ja syötämme lintuja. Undulaatti lehahtaa M:n kädelle ja M nauraa pidättäen hengitystään – kutittaa... 

Lintutalolta etenemme katsomaan ”kojootteja” – lue susia – ja karhuja jotka syövät kojootteja... M on sitä mieltä ettei nämä kojootit ole erityisen vaarallisia, mutta niistä kotikojooteista ei ehkä voi mennä takuuseen. Illalla vielä nukkumaan mennessä juteltiin aiheesta ja M oli sitä mieltä, että vähän auttaa jos meidän karhut syö kerran ne kojootit, mutta ihmiset kuitenkin syöttää lintuja kädestä.