Päivä 64 - täyttä elämää vai elämä täynnä?

On ilmaisuja tai sanoja joita mä olen aina inhonnut. Sellaisia kuten salarakas, ökytalo, ökyauto tai ruuhkavuodet. Kuka näitä sanoja edes keksii? Mitä salaista on suhteessa jota Ilta-Sanomat mainostaa etusivullaan? Mitä ökyä on kymmenen vuotta vanhassa Volvossa? Mitkä ne ruuhkavuodet oikein on? Mistä tietää kuka niitä elää ja minkä ikäisillä sellaiset ovat?

Mä sanoisin että meillä eletään tällä hetkellä aika täyttä elämää. Kolme pientä lasta ja niistä yksi erityistarpeinen ja siinä sivussa ne kaksoset, kissa ja koira, ja elämä on ystäviä ja terapioita ja työjuttuja ja ”työjuttuja” ja opintoja ja lääkäreitä ja sitä sun tätä... aina välillä mä törmään siihen tilanteeseen, että katsoessani kalenteria joudun toteamaan yhtälön olevan mahdoton. L:n on pakko käydä töissä, jotta meillä on rahaa maksaa terapiat ja autot ja asuntolainat ja jotta meillä on vakuutus joka korvaa ne terapiat ja lääkärit ja... ja kuitenkin elämä ON. Lääkärit ja terapeutit ja niihin liittyvät instanssit elävät omien aikataulujensa mukaan ja aina ei kaikkea ole vaan mahdollista tehdä aamuseitsemän ja yhdeksän tai iltapäivä neljän ja iltakuuden välissä. Väistämättä välistä asioita kertyy siihen aamukahdeksan ja iltapäiväneljän väliin, yleensä maanantaista perjantaihin. Itse en ole tainnut käydä yksin lääkärissä – jos hammaslääkäriä ei lasketa – sen jälkeen kun M syntyi ja muutenkin valtaosaan paikoista me saavumme ryhmänä... Suomikoulun opekokous, koulujen juhlat, puheterapiat, neuvolat, labrat, ultrat jne. Sitten on ne mihin voi ottaa mukaan lapsista vain sen, jota asia koskee... arviointi ja evaluointitilanteet jossa vaaditaan keskittymistä ja hiljaisuutta, osa psykologikäynneistä ja osa lasten lääkäreistä, ne joissa mun pitää pystyä puhumaan ja neuvottelemaan asioista hoitavan henkilöstön kanssa. Tulevat viikot on jostakin syystä täynnä näitä viimeksimainittuja... M:n psykologeja, M:n lääkäreitä, O:n puheterapia evaluaatioita, K:n evaluaatioita, M:n erityisopetussuunnitelmapalavereja. Tämä päivä on melko tarkkaan mennyt näitä junaillessa. Osassa voi L auttaa ja sitten on se osa jotka täytyy hoitaa jotenkin toisin. Yritän säästää niitä L:n työnantajan tarjoamia edullisia lastenhoitotunteja syksyyn, jo ihan senkin takia jos vaikka sairastun. On siis pakko nostaa kädet pystyyn ja huutaa apua! Listata päivät sähköpostiin, lähettää se tukulle ystäviä ja toivoa parasta... pahimmassa tapauksessa mä istun jossakin näistä tapaamisista koko lapsilauman kanssa ja toivon että psykologi-puheterapeutti-toimintaterapeutti-opettaja-lääkäritiimi pystyy kaaoksen keskellä tekemään työnsä ja että mulle jää edes jonkinlainen mielikuva siitä mitä kyseisessä tapaamisessa tapahtui ja mitä siellä sovittiin. 

Tällä hetkellä meidän elämä on siis täynnä - me elämme täyttä elämää. 

Joskus olis kivaa kun olis mummoja ja kummeja, vaan eipä ne meidän mummot taitaisi apuun tulla vaikka olisivat lähempänäkin. Kuka keksisi asiakaslähtöisen ajanvarausjärjestelmän? Sellaisen missä kaikki vois saada mitä ikinä haluaa?