Päivä 50 - puoliväli

Eilisiltaisen vertaistukiryhmän jälkeinen seesteinen tunnelma alkaa olla muisto vaan... tänä aamuna – ja kello on siis 10:15 – olen jo paistanut 16 ”Teacher Appreciation” munkkia, käyttänyt M:n puheterapiassa, sillä aikaa lähettänyt sähköposteja edestakaisin erityisopetuksen kanssa ja neulonut ruudun peittoon, vienyt M:n viimeistä kertaa taviskouluun, irtisanonut koulun, selvitellyt koulumaksuja, ojentanut opettajille lahjat ja kortit, vienyt munkit toiseen kouluun, järjestellyt koulukyytejä tiistaista alkaen, varannut itselleni iltapäiväksi lääkärin (kyllä tähän vatsakipuun pitää nyt puuttua ja joo, en luovu kahvista, viinistä ja stressistä), niin ja kävinhän mä kaupassakin... Omissa silmissäni hahmotan itseni sellaisena sarjakuvien ylikierroksilla, hypernopeasti liikkuvana hahmona joka nauraa hysteerisesti mennessään... onneksi tää tasottuu kyllä kohta kun saan homman taas toimimaan. M:n tuleva entinen tavisope sanoi tänään, että hänen käsittääkseen SNAPSiin on miltei mahdotonta päästä... ja mä luulen, että erityisopetuksen puolella mulla alkaa olemaan ”maine” – hullu eukko joka vaan haluaa ja haluaa ja vaatii ja haluaa.

Maanantaista alkaen M:n lukujärjestys on seuraava:

Maanantai

8:00 Puheterapia

12-2:30 Erityisopetus

Tiistai

7:45 Koulubussi (olettaisin)

8:30-12 SNAPS

12-2:30 Erityisopetus

3:00 Koulubussi jättää tytön kotiin

(4:00 Psykologi)

SNAPS ja erityisopetus on molemmat samoissa tiloissa.

Keskiviikko

Vapaapäivä/Psykologi

Torstai

7:45 Koulubussi (olettaisin)

8:30-12 SNAPS

12-2:30 Erityisopetus

3:00 Koulubussi jättää tytön kotiin

Perjantai

7:45 Koulubussi (olettaisin)

8:30-12 SNAPS

12-2:30 Erityisopetus

3:00 Koulubussi jättää tytön kotiin

Kyllä tästä ihan hyvä siis tulee.

Musta tuntuu että mä yritän korjata ”fix” M:n autismia kuin heikkopäinen. Järki sanoo ettei tätä voi korjata, mutta joku sisäinen pakko ajaa mua yrittämään, tekemään kaikkeni. Kai tämä on mun keino juosta pakoon tätä paskaa. Paeta surua, paeta ahdistusta, paeta pelkoa... Eilen ryhmän vetäjä Beth totesi tähän, että hänen kokemuksensa mukaan mun tavalla reagoivat vanhemmat ovat loppupeleissä paremmassa tilanteessa kuin ne jotka masentuvat ja lamaantuvat. Toivotaan niin... ehkä mä vielä jonakin päivänä pärjään vähän pienemmällä määrällä närästyslääkkeitä.

Vertaistukiryhmä on mulle oiva terapian korvike. Itkuhan siellä tuli kun puhuttiin niistä ensimmäisistä viikoista ja siitä alun kaaoksesta, jossa me nyt eletään ja itku tuli siitä kun puhuttiin niistä hetkistä joina meidän lasten erityisyys tulee niin karun korostetusti esille... lastenkutsuilla, leikkipuistossa, koulunpihalla... On jotenkin vapauttavaa kun kaikki muut ryhmässä näkee ja kokee ja elää samaa. 

Sain ihania ehdotuksia meidän öihinkin. Kaikkea, oikeesti kaikkea kannattaa tässä vaiheessa kokeilla. Dreamcatcher, erityisyövalo, turvalelu, mielukuvaharjoittelua... Sain eilen myös lainaksi ihanan kirjan M:lle ja toisen itselleni luettavaksi. M:n kirja on visuualinen apukirja sosiaalisiin tilanteisiin ja vaikutti tosi mahtavalta... L jo sitä lueskeli.

M:n kirjan kansi

Pari esimerkkiä sisäsivuilta

Mulle luettavaa

M:n erityisopen Ms Tiffanyltä sain ihanan sähköpostin joka osoitti mulle että koulussa on opittu lukemaan M:aa, mulle tuli siitä ihanan hyvä ja turvallinen olo. Ne ymmärtää miten mun lapsi toimii ja mun ei tartte enää olla käyttöohjeena.

Onni on oma veli samassa laatikossa

Saa nähdä päätyykö veli samaan laatikkoon muutenkin, jotenkin mulla on sellainen tunne, että K:llä on ADHD... aika näyttää.