Päivä 33 - Juhlaviikot

Eilen juhlittiin kavereiden kanssa ja huomenna juhlitaan kouluiSSA, mun kannalta tämä tarkoittaa tämän normaalistikin tiiviin päiväohjelman lisäksi vielä leivontatalkoita... huomenna M tarjoaa koulutovereilleen kuppikakkuja ja koska kouluja on kaksi, on oppilaita yhteensä 26 ja siihen vielä 5 opettajaa päälle. Jossakin vaiheessa siis puheterapioiden ja koulujen ja ruokaostosten ja naisten päivällisten välissä siis tänään myös leivotaan ja huomenna niitä samoja kakkusia ajetaan sitten koulusta toiseen ja juhlitaan oikein urakalla – tätä leivontatalkoiden B osaa odotan innolla, M on myös innoissaan koulujuhlista. En tosin osaa sanoa onko suurin innostuksen lähde se että saa juhlia koulukavereiden kanssa vai se että saa kakkua koulussa... veikkaan jälkimmäistä.

Väistämättä näin syntymäpäivän aattona ajatukset palaavat siihen aamuun neljä vuotta takaperin jona meidän rakkaista rakkain esikoisemme syntyi. Koska olin onnekkaasti saanut päivän ensimmäisen sektioajan, piti sairaalassa olla jo 5:30 aamulla ja muistan elävästi kuinka ajoimme sinne vielä yön pimeydessä jännityksestä hiljaisina. Muistan kaupungin valot ja kuinka katsoin maisemaa auton ikkunasta. Muistan ne onnen kyyneleet kun kuulin M:n ensimmäisen parkaisun klo 7:59 ja sen kuinka sain antaa prinsessalleni suukon ennen kuin hänet vietiin pestäväksi ja punnittavaksi ja minut kursittiin kokoon. Heräämöön sain oman M:ni kainaloon. Ei mulla ollut imetykseen minkäänlaista suhdetta ennen M:n syntymää, mutta siinä heräämössä se tuntui luonnolliselta asialta ja niinpä imetin, kymmenen kuukautta.

M kasvoi ja kehittyi normaalisti tai itseasiassa oli edellä aikataulua oikeastaan kaikessa muussa paitsi ”puheessa”. Millään muotoa ei voi sanoa että M olisi ollut hiljainen lapsi, M oli tyytymätön aina ja kaikkialla paitsi minun sylini tiukassa otteessa. M ei vaan juuri jokellellut ja jutellut, M keskittyi karjumaan ja vaatimaan. M halusi syödä kahden tunnin välein ja minähän imetin, M halusi olla sylissä ja niinpä ostin rivin erilaisia liinoja ja reppuja, minä joka en koskaan ollut ajatellut olla SE äiti joka luonnonmukaisesti köyttää lapsen kiinni itseensä. Minun lapseni piti viihtyä niissä tyylikkäissä vaunuissa, mutta M inhosi rattaita kaikissa muodoissaan ja viihtyi vain kiinni minussa. Niinpä M tuli kanssani kaikkialle, alkaen vessasta, päättyen ravintolapöytään, kukaan muu ei kelvannut, ei koskaan. Muiden lapset viihtyivät lattialla ja niillä äitien playdateillä makailivat lattialla keskenään, M inhosi olla lattialla muiden lasten kanssa. M inhosi ryhmätilaisuuksia muutenkin ja jos ei nukkunut niin karjui, ei siis vaimeasti itkenyt vaan karjui ja minä hytkyin ja heiluin ja yritin rauhoittaa tyytymätöntä lastani, lopulta heiluin ja hytkyin myös niinä harvoina hetkinä kun M ei ollut köytettynä kiinni minuun.

M:n ensimmäinen syntymäpäivä oli kaikkien muiden mielesta valtavan iso juhla ja niinpä meillä juhlittiinkin. Ensin meillä kotona 80 hengen voimin ja kuukautta myöhemmin Suomessa, taas samanlaisella joukolla. Omassa mielessä se ei kuitenkaan nyt ollut nii-iin suuri askel. Kaksivuotiskutsut taas menivät mahdollisimman vähällä vaivalla minun ollessa varsin raskaana poikien kanssa ja kolmannetkin synttärit olivat vaan synttärin. Lapsi kasvaa ja kehittyy – ihanaa. Tänä vuonna, kun kukaan muu ei enää niihin synttäreihin kiinnitä huomiota, minusta itsestäni tuntuu että tämä on se iso juttu. Yhtäkkiä M:sta on tullut iso ja taitava ja osaava... kouluakin käydään jo neljänä päivänä viikosta ja se ihan oikeankin koulun alkaminen on enää yhden vuoden päässä. Miten ihmeessä siitä tuli melkein aikuinen nuori nainen näin nopeasti? Oppihan tuo tänään L kirjaimenkin puheterapiassa ja voi sitä riemua uudesta taidosta - ilo on tarttuvaa ja meidän molempien ylpeys ja riemu oli rajatonta... Mamma, mamma, mamma... can you please say words that start with letter L!!!! Load, Look, Love, Light, List, Larry, Lisa, Laura, Lost, Lend, Laugh... Tosiaan syytä juhlaan siis!