Päivä 37 - Lääkärissä

On se ihanaa että meillä on niin ihana lastenlääkäri ja siellä mä taas istuin ja itkin. Puhuttiin diagnoosista ja siitä kuinka se on muuttanut meidän elämää ja kuinka on ihan itsestäänselvää että tämä on koko perheen kriisi ja stressaavaa meille kaikille ja kuinka se luopuminen siitä mielikuvien lapsesta sattuu ja kuinka ajan kanssa oppii taas ottamaan niistä mielikuvista kiinni ja alkaa taas uskomaan ja toivomaan ja rakentamaan...  Saatiin lähete uniklinikalle ja aikaa odotellessa vinkkejä öihin ja arkeenkin... Lääkäri epäili että M:n painajaiset ovat itseasiassa kauhukohtauksia tai yöllisiä ahdistuskohtauksia, siis niitä samoja joiden aikana päivällä raivotaan ja huudetaan ja potkitaan ja että hyvä lääke olisi ehkä tehdä loppuosa iltarutiinilistasta uudestaan keskellä yötä ja tavallaan käydä uudestaan nukkumaan. Kokeillaan... Painepeitolle saatiin vahva peukku ja kehoitus kokeilla koulun kautta myös paine vyötä tai liiviä tai paitaa.

Vaikka se oli hyvä käynti, siis oikeesti tosi hyvä käynti jäi siitä jälkeen suru ja ahdistus... mun lapseni on erityislapsi. E-R-I-T-Y-I-S-L-A-P-S-I. Vammainen? Se on mun korvissa niin ruma sana, vammainen = viallinen, sanotaan mieluummin erityislapsi tai erityistarpeinen tai... Vaikka arki on alkanut jotenkin kulkemaan ja se pahin shokki on takana niin silti suru siitä ettei se oma lapsi olekaan se tavallinen lapsi on suuri, suurempi kuin uskoinkaan. Ystävä soittaa ja valittaa kuinka hänen kuopuksensa on oksentanut kerran ja kuinka esikoinenkin haluaa koko ajan jotakin... just nyt mun tekee mieli olla itsekäs ja ilkeä, sanoa että ”sä tiedä vaativasta lapsesta yhtään mitään” Silti hymisen puhelimessa ja lohdutan ja toivotan parempaa päivänjatkoa tietäen syvällä sisimmässäni että siinä perheessä esikoisen vastaanväittäminen on ihan oikea ongelma, heidän perheensä kokoinen ongelma. Mielessäni lasken päiviä taaksepäin ja mietin että koska ollaan käyty heillä jos se vaikka on vatsatauti, koska sitä en nyt mielelläni tähän väliin ottais, mutta tulkoon vatsatauti jos on tullakseen, selvitään me siitäkin. Me selvitään ihan mistä vaan!

Tältä näyttää meidän kalenteri - kiirettä pitää

Koulun pihalla kädessäni roikkuu pelokas tyttö. ”Voitko kysyä Ms Tiffanyltä tuleeko tänäänkin palohälytys?” – kysyn ja vastaus on ei. M lähtee reippaasti luokkaan ja silti mä tiedän että tämä palohälytysongelma ei vielä ole käsitelty, tämä kysymys tulee toistumaan jokaisena koulupäivänä tästä eteenpäin.