Päivä 31

Miksi, oi miksi mun lapsi ei voi nukkua? Herätykset viime yönä 23:30 ja 01:20 ja 02:45 ja 03:50 ja 05:19 ja 05:47... pahoja unia ja ääniä, ja tämän äidin empatiakyky alkoi taas karisemaan aamuyön tunteina pahemman kerran. Jälleen kerran aloitan aamuni aivan liian aikaisin, väsyneenä ja joka paikkaa kolottaen vaihdettuani paikkaa M:n kanssa ja nukuttuani patjalla lattialla. Mä tiesin että vauvat ei nuku ja että lapset heräilee öisin - tiesin sen siis sillä tasolla että musta oli ihan normaalia ettei M oikeastaan koskaan nukkunut, mutta tästä mulle ei koskaan puhunut kukaan... siitä että nelivuotiaskin voi heräillä vielä useita kertoja yössä. Onneksi meitä on kuitenkin siunattu kahdella pienellä pojalla joille uni ei koskaan ole ollut ongelma. O ja K kun ovat käytännössä nukkuneet yönsä  kuusiviikkoisesta muutamia poikkeuksia lukuunottamatta.

Mä hukun autismiin enkä enää osaa sanoa mikä on tavallista, mikä autismia. Kun joku kysyy mitä meille kuuluu, vastaan asianmukaisesti että hyvää vaan ja samalla tekisi mieleni sanoa että meille kuuluu autismia. Mä niin vaan toivon että tulee pian se päivä kun meille kuuluu taas ihan tavallista, hyvää tai huonoa mutta ei pelkkää autismia.

Katson ulos ikkunasta kuinka naapuruston lapset leikkivät ulkona enkä osaa olla miettimättä tuleeko koskaan päivää jona M leikkii siellä muitten mukana. Tuleeko sitä päivää jona minun ei tarvitse sanoittaa M:n sosiaalisia tilanteita, etenkin niitä jotka käydään vähän vieraampien kanssa. Toistaiseksi minä sanoitan keskustelua jos nyt on tarve keskustella, useimmiten tarve on ennemmin mulla kuin M:lla. Onneksi on pojat, onneksi on ne pienemmät sisarukset jotka osaavat olla M:n kanssa silloinkin kun M:n maailma toimii toisin kuin meidän muiden.

Rakkautta on Heinähattu ja Vilttitossu yhdessä K:n kanssa

 Huomenna on juhlat, kakku tilattu, leivät ostettu ja iskemätön Percy (Pekka?) kakkua varten odottamassa. Tänään kokeillaan vähän isompaa annosta melatoniinia ja mä ajattelin suosiolla nukkua O:n kanssa, valvokoon L.