Päivä 30 - Leijonaemoutta

Aamupäivä ystävän ja lapsilauman kanssa... joukossa yksi autisti, kaksi aistiyliherkkää ja puheen kehitykseltään viivästynyttä poikaa, vähän vanhempi edellä mainittujen asioiden kanssa painiva tyttö ja meidän K, se tavallinen lapsi. Tuliaisena sain kauniissa pussissa pari tiuta tuoreita munia perheen kanalasta ja hetken haaveilen siitä että meilläkin olisi oma kanala. Hauskaa oli ja menoa ja meteliä riitti kahden pojat huutaessa kädet korvilla milloin mistäkin syystä... liian karkea matto, koira huoneessa, koira autotallissa, kissa, tiskikone, kahvinkeitin... aina oli ärsyke joka sai jomman kumman pojan huutamaan ja peittämään korvansa. Samalla kaksi neitiä käy yksipuolista keskusteluaan... McL haluaa leikkiä M:n Tuhkimonvankkureilla ja äitinsä kehoituksesta pyytää M:aa esittelemään lelua... M ajaa junaa ja viittoo kaapin suuntaan, siellähän  se on. McL ei tule alakertaan syömään koska ruoka on vääränlaista ja O huolestuu kun se toinen poika T yrittää pelata noppapeliä ilman noppaa. K ujostelee eikä halua leikkiä lainkaan. Meteli ja hälinä on hurjaa ja samalla meille molemmille äideille omalla vinolla tavallaan lepoa, kummankaan ei tarvitse hävetä omia lapsiaan ja siinä sivussa minä saan kaipaamaani terapiaa toiselta leijonaemolta, ihmiseltä joka on itse elänyt tätä meidän arjen kaltaista arkea jo useamman vuoden ja vaikuttaa edelleen ihan onnelliselta ja täyspäiseltäkin.

Iltapäiväksi tipautan M:n kouluun ja koulun pihalla opettaja kertoo että useimmat M:n luokkatovereista tarvitsevat melatoniinia yöunensa turvaamiseksi, se lohduttaa taas vähän. Itse olen käyttänyt nukahtamislääkkeitä tarvittaessa jo vuosia ja auliisti tarjoilen jälkikasvulleni tarvittaessa ibuprofeiinia ja tylenolia (panadol), silti kynnys melatoniiniin oli korkea ja edelleen koen sen jotenkin ahdistavana. Järki sanoo, että M:n on pakko nukkua, jaksaakseen ja silti jossakin aivojen typerässä takalokerossa supattaa se pieni ääni joka sanoo että huumaan oman lapseni saadakseni itse nukkua... eihän se edes ole totta. Melatoniini auttaa M:aa nukahtamaan, mutta silti meillä edelleen heräillään öisin – hyvänä yönä kerran tai kaksi, huonona tunnin välein. Näistä meidän öistä on kuitenkin selvitty jo sen neljä vuotta - tavalla tai toisella.

M muistuttaa että juhliin on enää kaksi yötä. Tänään tilasin kakun.