maanantaina, huhtikuuta 09, 2012

Päivä 26


M on koulussa. Se ei olis halunnut jäädä ja mä jätin sen sinne sydän verta valuen... ei raivoa, ei kiukkua, ei sanoja vain tiukka halaus ja kyyneleet pienen tytön silmissä. Mä haluaisin mennä hakemaan sen kun koulu loppuu, mutta jossakin taustalla järki sanoo että lapsi joka ei pidä muutoksista ei ehkä olisi ilahtunut siitä ettei pääsekään koulubussilla kotiin. Kantapään kautta ollaan sekin opittu – M ei pidä yllätyksistä.

Odotan sitä lastensairaalan raporttia, odotan että saan sen ja voin samalla kutsua M:n hoitotiimin kokoon uutta IEP palaveria varten. Musta tuntuu että oon nyt paremmin valmistautunut ja tiedän mitä voin vaatia. Mä haluaisin enemmän kommunikaatiota, siis kodin ja koulun välille... kyllä mä ymmärrän että niillä on muutakin tekemistä, mutta koska M tulee aina bussilla kotiin ja siirtyy kahdesti viikossa bussilla myös koulujen välit niin mä näen sen opettajia kahdesti viikossa ja silloinkin vain sen hetken kun kokoonnutaan jonoon. Yhä enemmän ja enemmän huomaan itsessäni niitä samoja piirteitä kuin siinä tv-sarjan perheen äidissä joka terrorisoi poikansa opettajaa taukoamatta. Missä menee raja? Kuinka paljon pitää vaatia ja olla mukana? Kuinka paljon on liikaa?

...

Illalla löydän vessasta kaikki junat siistissä jonossa, väreittäin kokojärjestyksessä. Junapöydän alta löytyy jono hevosista, leikkieläimistä ja kaikesta sekalaisesta. Minulle tämä kertoo siitä että koulupäivä oli rankka. Kotiin tuli bussissa kuitenkin iloinen tyttö kädessään lappu jossa luki ”I’m a Rock Star”.

3 kommenttia:

  1. M on niin hieno tyttö! Ja sinä hieno äiti ! Raja tulee vastaan silloin jos meet opettajan luo kylään jouluaattona keskustelemaan:)

    VastaaPoista
  2. Nooo... opena sanon, että se raja tulee pikkasen jo ennen jouluaattoa vastaan ;) Sellaiset vanhemmat tuppaavat ahdistamaan opettajia, jotka eivät osaa tehdä eroa open työajan ja vapaa-ajan välillä, eivät ne jotka haluavat pysyä kärryillä oman lapsensa tilanteesta. Itselläni on tälläkin hetkellä sellasia oppilaita, joista raportoin sovitusti kotiin jokaikisen yhteisen tuntimme jälkeen. Mieluummin sitoutunut ja kiinnostunut vanhempi kuin välinpitämätön! Eli älä tuosta ota huonoa omatuntoa!
    Minna

    VastaaPoista
  3. Minna puhui hienosti jälleen kerran, Jonna kans. Komppaan.

    VastaaPoista

Rakastan kommentteja, kysymyksiä ja kaikenlaisia näkemyksiä... feel free!