sunnuntaina, huhtikuuta 01, 2012

Päivä 18


Eilen saatiin taas maistiaisia siitä että M tarvitsee riittävästi lepoa ja selkeät rutiinit. Jo edellinen viikko uudessa koulussa oli armottoman raskas ja sitä edelsi ne edellisen sunnuntain pitkäksi venähtäneet synttärit. Lauantaihan meni jo aamusta alkaen vinoon kun paahtoleipää ei enää sen ensimmäisen haukun jälkeen voinut syödä. Automatkat meni koko päivän yhdeksi kiukutteluksi ja poikien kiusaamiseksi ja kun illalla oli vielä naapuruston Wine Hop niin siitähän EI voinut seurata MITÄÄN hyvää. 

Viisampi olis taas suosiolla jäänyt kotiin, mutta ehkä mä vielä jonakin päivänä opin että me EI voida mennä koko perheellä tällaisiin tilaisuuksiin. Kun M oli aikansa hyppinyt naapurin sohvalla, pahoinpidellyt veljiään, juossut huutaen ruokapöydän ympäri ja antanut muutenkin täydellisen näytteen meidän elämästä – joka asiasta tietämättömän silmissä näyttää lähinnä armottoman huonokäytöksiseltä lapselta johon vanhemmilla ei ole mitään otetta - päätyi L nappaamaan M:n kainaloon ja lähtemään tämän kanssa kotiin. M:n raivoisa huuto kantautui naapureille koko matkan ajan ja arvelin, että olivat varmasti melkoinen näky. Kun vähän myöhemmin oli aika siirtyä meille – Wine Hopissa kierretään siis osallistujien kodeissa vuorotellen maistelemassa viinejä ja syömässä pikkupurtavaa – kuulin jo kaukaa että M raivoaa edelleen. Siinä vaiheessa kun minä kaatelen naapureiden laseihin punkkua yläkerrasta kuuluvan karjunnan säestämänä ja joku on jo ehtinyt kommentoida meidän PECSejäkin päätän että on varmaan järkevää kertoa M:n erityisyydestä. Hyvä että kerroin, kommentit kun olivat "Luulin ettei M pidä minusta kun ei koskaan katso minua", "Muista että jos tarvitset apua niin aina saa soittaa ovikelloa ja voin tulla katsomaan vaikka poikia tai kävelyttämään koiran"

Lopulta M oli nukahtanut raivottuaan ja itkettyään ensin hyvinkin tunnin, puolitoista. L:lle superpisteet siitä että hoiteli tilanteen ja antoi mun nauttia illasta meidän ihanien naapureitten kanssa.

Huomenna on World Autism Awareness Day – lakkasin varpaankynnet siniseksi.



4 kommenttia:

  1. Wine hoppaa tännekin:) ikävä!

    VastaaPoista
  2. Lakatut varpaankynnet on ihkut ja L:lle pisteet. Sä olit kyllä viinihyppysi ansainnut! Ja tosiaan komppaan Jonnaa, tuu hyppimään meidänkin luo!!

    Meillä tänään kanssa juhlien jälkeinen "krapula" ja samalla mä keksin vielä tuteista vierotuksen. Onneksi enää viikko duunia (ja sekin lyhyt). Ja sit on loma. Eikös teilläkin ole retki tulossa?

    Ihanaa huhtikuuta ja muista et "...koko maailmaa ei voi kerralla omistaa..." Armoa pitää antaa myös itselle. Ja varmasti ystävät/naapurit ymmärtää. Ja reiluahan se on kertoa, niin pystyvät suhtautumaan erityiseen neitiinne. Meilläkin aina kummipojalta mitataan ensin sokerit, kun alkaa rissaamaan. Ja diabeetikolta syy sättäämiseen löytyy usein alhaisista sokereista.

    Haleja huhtikuulle. Niin ja mun pitää vielä mustana huumorina heittää. Että eilen kun ajelin yksinäni kolmikon kanssa perheuintiin, niin ajattelin omasta katraastani näin: Nää on vähän niinkuin terroristit. Jos muutat elämääsi niiden takia, niin silloinhan ne on voittaneet":D

    Viisas varmaan pääsisi vähemmällä, mutta toisaalta siinä menee elämä ohi, jos ei voi tehdä mitään sellaista, joka (voi) aiheuttaa uupumista. Siis ei vois lähteä reissuun, kauppaan, harrastamaan, ulos tms. kun aina olis "helpompi" olla himassa. Ja sit ei tarvis olla sielläkään, kun pimahtais lopullisesti.

    Tällaista tällä kertaa:)

    VastaaPoista
  3. Onneksi sait hypeltyä kunnialla loppuun saakka ja sait kaupan päälle vielä kerrankin fiksuja kommentteja eikä mitään vähättelyjä. Ja ihan OT: Sanna, ihana toi sun terroristivertaus :D Meillähän onkin Jonnan kanssa terroristipygmejä kotona, nyt thanks to you tiedän miten niihin pitää suhtautua ;) -Minna

    VastaaPoista
  4. Ootte kyllä niin ihania koko revohka! Halit kaikille, Mia

    VastaaPoista

Rakastan kommentteja, kysymyksiä ja kaikenlaisia näkemyksiä... feel free!