Päivä 80 - kielikysymys

Mä olen useammassakin kirjoituksessa sivunnut M:n suomenkieltä tai suomenkielettömyyttä, ja nyt asetuin sitten tuumaamaan tätä asiaa tarkemmin ja samalla vähän laajemmin...

Meidän lapsistahan piti tulla ihan tukevasti kaksikielisiä, tai ainakin puhua ihan ymmärrettävää suomea ja ymmärtää itsekin ja suurissa haaveissa kyetä myös lukemaan ja kirjoittamaan suomea. Vielä viime kesänä tämä näytti ihan järjelliseltä suunnitelmalta, meillä kotona puhuttiin vain suomea, lapsille luettiin pääsääntöisesti suomalaista – siis ei vain suomenkielistä – kirjallisuutta ja telkkaristakin katseltiin dvd:ltä Viirua ja Pesosta, Muumeja, Eemeliä, Marikkia ja Peppiä...

Nyt uuden kesän kynnyksellä ne suomalaiset dvd:t ovat autotallissa pahvilaatikossa ja meillä katsotaan Thomas The Trainia, Backyardigansia, Super Whyta, Bob The Builderia ja satunnaisesti muutamaa muutakin sarjaa... Suomalaista kirjallisuuttakin luetaan vähenevässä määrin, M ei sitä oikeastaan halua lukea lainkaan ja pojillekin tulee usein sieltä lähinnä katsottua yhdessä kuvia. Ei niin etten haluaisi niitä kirjoja lukea, mutta O:n puhe alkaa olla sen verran viivästynyttä, että kuljetaan aikalailla luolamiesviestinnässä... jätkä murisee ja minä heilutan mukia ilmassa ja hoen cup, cup, cup, cup ja lopulta ojennan sen pojalle. Sama toistuu mukin sisällön kanssa ja oikeastaan kaiken muunkin... Pants, pants, pants, shoes, shoes, shoes. Autot on ”cars” ja työmaakoneet ”CARS”. Välillä O:n suusta tulee epäselvästi ”What’s that?” ja sormi osoittaa kysymyksen suuntaa. Ei siis ole perusteltavaa lisätä tähän kielettömyyden ja puheettomuuden soppaan vielä toista kieltä. Tuhattaituri K nyt liikkuu sujuvasti molempien kielten maailmassa ja luettelee auliisti samalla osoittaen nenä, suu, eye, ear, pokki (poski), hand, toe, soomi (sormi). Auto - car, kenkä - shoe, maito - milk, mehu - milk... pääsääntöisesti kaikki toistetaan molemmilla kielillä.

Sitten M... testien mukaan tytöllä on tolkuttoman laaja englanninkielen sanavarasto vaikka sanojen noutaminen sieltä sisäisestä sanakirjasta tekeekin välillä tiukkaa. Suomenkielen sanavarasto on sen sijaan osoittautunut suppeaksi ja ihan yllättävätkin asiat puuttuu sieltä M:n omasta suomenkielensanakirjasta. Olenkin alkanut epäilemään, että ehkä M ei koskaan osannutkaan suomea vaan puhui vuosi sitten suomen sijasta muumia... samalla tavalla kuin se nyt hyödyntää englanninkielisten tv-ohjelmien fraaseja omassa puhessaan – tosin vähenevässä määrin ja enenevästi tuottaa ihan oikeasti itse puhetta. Oliko se M:n suomenkieli sitä samaa kaikupuhetta... muumia?

Alusta astihan meillä on ollut tavoitteena kasvattaa lapsista pääsääntöisesti amerikkalaisia. Lapsia joiden sukujuuret ovat suomessa, mutta jotka kuitenkin ovat täällä kasvaneita ja tähän kulttuuriin juurtuneita. Mun maailmassa tiukassa kahden kulttuurin ristiaallokossa kasvaneista kasvaa helposti juurettomia, ei minkään maan kansalaisia... Voin toki olla väärässäkin ja tämä on vaan mun näkemys aiheesta. Meidän perheessä joulupukki asuu pohjoisnavalla, pääsiäismunat tuo pupu – niin kai ainakin osassa Suomeakin – ja kiitospäivä on iso juhla. Tulevana jouluna taidetaan lahjatkin avata vasta aamulla, joulupäivänä.

Meidän lapsista näyttää siis auttamatta tulevan sen amerikkalaisen lisäksi myös tukevasti englanninkielisiä ja onkin iso sääli jos tapaa kommunikoida isovanhempien kanssa ei ole. Lisäksi suren kaikkia niitä ihania kirjoja ja niihin kätkettyjä tarinoita jotka taitavat jäädä kuulematta ja lukematta... Uppo-Nallet, Ronjat ja ne monet, monet, monet muut... takerrun ajatukseen ja tunteeseen siitä että loppujen lopuksi tärkeintä on kuitenkin, että pärjäävät täällä meidän omassa arjessa ja pystyvät kommunikoimaan ja viestittämään tarpeitaan tässä maailmassa. Vähitellen, pala palalta,  valmistaudun siis kuoppaamaan haaveen kaksikielisistä lapsista ja itkeä tirauttamaan taas tämänkin asian haudalla muutaman kyyneleen.